Lienee parasta selventää hieman miksi minulla on hinku laittaa vähän väliä postauksen loppuun sillä hetkellä soivan biisin nimi. Elämä olisi aika kuivahkoa ilman musiikkia ja itselläni se kuuluu Maslow’n tarvehierarkiassa perustaviin tarpeisiin. Mietin jossain vaiheessa oman musiikkimakuni kehittymistä. Muistan pienenä kuinka sisko kuunteli vinyyleiltä paljon esimerkiksi Boney M:ää ja Madonnaa. Siitä on varmaan jäänyt alitajuntainen viehtymys tanssimusiikkiin (dance/house). Vanhempani ostivat ensimmäisen tietokoneen ennenkuin täytin seitsemän. C64:n ja Amigan piipityksestä on jäänyt päällä tämä elektroninen musiikki. Angstisena teininä oli vaihe, jolloin tuli kuunneltua aika paljon metallia. Sitäkin tulee vielä silloin tällöin kuunneltua.
Sitten itse asiaan. Kuuntelen musiikkia keskimäärin yli kuusi tuntia päivässä. Duunissa tulee kuunneltua osan päivää luurit päässä ja ensimmäinen tehtävä kotiin tultua on pistää musakki soimaan. Mikäli teen jotain keskittymistä vaativaa, se ei todellakaan onnistu hiljaisuudessa. Konemusiikissa on tiettyjä genrejä joissa fiiliksen nostatus on koko homman ydin. Sitä pilkataan osittain alan piireissä nimillä kiksu, pop trance tai jyystö. Olen huomannut että sillä saa uskomattoman helposti vedettyä oman fiiliksen kattoon. Jalka alkaa väkisinkin polkemaan tahtia, pää hytkyy yms. Mikään ei ole mahtavampaa kuin esimerkiksi lenkillä saada tuo fiilis aikaan. Välillä sitten tulee kuunneltua vaikka slowdown jazzia ihan täysin sen hetkisestä olotilasta riippuen.
Jos nyt klassista esimerkkiä tuollaisesta biisistä hakee, niin jo vuosia vanha Rank 1:n Awakening on aika hyvä tuohon.
