Sinkkumiehen maailma

Musiikki25.11.2006 14:32

Lienee parasta selventää hieman miksi minulla on hinku laittaa vähän väliä postauksen loppuun sillä hetkellä soivan biisin nimi. Elämä olisi aika kuivahkoa ilman musiikkia ja itselläni se kuuluu Maslow’n tarvehierarkiassa perustaviin tarpeisiin. Mietin jossain vaiheessa oman musiikkimakuni kehittymistä. Muistan pienenä kuinka sisko kuunteli vinyyleiltä paljon esimerkiksi Boney M:ää ja Madonnaa. Siitä on varmaan jäänyt alitajuntainen viehtymys tanssimusiikkiin (dance/house). Vanhempani ostivat ensimmäisen tietokoneen ennenkuin täytin seitsemän. C64:n ja Amigan piipityksestä on jäänyt päällä tämä elektroninen musiikki. Angstisena teininä oli vaihe, jolloin tuli kuunneltua aika paljon metallia. Sitäkin tulee vielä silloin tällöin kuunneltua.

Sitten itse asiaan. Kuuntelen musiikkia keskimäärin yli kuusi tuntia päivässä. Duunissa tulee kuunneltua osan päivää luurit päässä ja ensimmäinen tehtävä kotiin tultua on pistää musakki soimaan. Mikäli teen jotain keskittymistä vaativaa, se ei todellakaan onnistu hiljaisuudessa. Konemusiikissa on tiettyjä genrejä joissa fiiliksen nostatus on koko homman ydin. Sitä pilkataan osittain alan piireissä nimillä kiksu, pop trance tai jyystö. Olen huomannut että sillä saa uskomattoman helposti vedettyä oman fiiliksen kattoon. Jalka alkaa väkisinkin polkemaan tahtia, pää hytkyy yms. Mikään ei ole mahtavampaa kuin esimerkiksi lenkillä saada tuo fiilis aikaan. Välillä sitten tulee kuunneltua vaikka slowdown jazzia ihan täysin sen hetkisestä olotilasta riippuen.

Jos nyt klassista esimerkkiä tuollaisesta biisistä hakee, niin jo vuosia vanha Rank 1:n Awakening on aika hyvä tuohon.


Musiikki25.2.2006 23:58

Kuten ehkä sivun yläosan “nyt soi” osastosta on ollut havaittavissa, olen viime aikana fanittanut Ayumi Hakasakia aika huolella. Kyseessä on yksi J-Popin kuningattarista, jolle useat länsimaiset huippu-DJ:t ovat tehneet remiksejä. Kuinka näihin silmiin voi olla uppoutumatta tuntikausiksi?

Olen ollut jo vähän aikaa jonkin sortin Japani-fani, joten mikä sopisikaan paremmin kuin yhdistää kiksu japanilaisiin vokaaleihin. Haaveena olisi päästä vielä joskus Tokioon. K osaa sattumalta japania, joten olen yrittänyt charmailla sitä myös välillä neljännellä kotimaisella. Oli kyllä hieman astetta hankalampaa tulkita tekstiviestejä, joista jokaisella sanalla on vähintään kolme merkitystä ja kielioppikin on hieman hakusessa. Ehkä sen takia olenkin saanut ristiriitaisia signaaleja :)

anata ga hitsuyou to suru
hito nara itsu mo kitto
tonari de waratte iru kara