Onnekseni sain nähdä Sinkkuelämää-leffan reilusti ennen ensi-iltaa. Ja ei, se ei ollut netistä. Leffana se oli yllättävän surumielinen. Heteromiehenäkin uskallaan tunnustaa, että tippa lirahti linssiin useamman kerran. En viitsi sen enempää spoilata juonenkäänteitä, mutta ainakin minusta oli hauska nähdä hahmojen ympärille kehitetyt uudet tapahtumat. Johtuu jo varmaan osittain siitä, että sarja on tullut katsottua useampaan kertaan läpi. Tämä kesä taitaa olla siitä poikkeuksellinen, ettei sitä esitetä uusintana.
Muuten ei ole mitään ihmeellisempää raportoitavaa, töissä käydään ja sitä rataa. Nyt vain odotellaan kesälomaa ja sitä, että pääsen viettämään aikaa taas T:n kanssa yhdessä. Voisinpa tässä vaiheessa kirota postin toimintaa, koska jo kaksi love letteriä on hukkunut matkalla. Tänään lähti taas uusi yritys, niin että osoite oli koneellisesti tarraan kirjoitettu. Onpa tosi romanttista. Mutta minkäs teet, kun toinen vaihtoehto tuntuu olevan että se jää kokonaan matkalle.
