Sinkkumiehen maailma

Yleinen26.4.2008 15:39

Yksi asia on tuottanut hieman ongelmia tässä orastavassa parisuhteessa. Olen muutaman kerran ihan tahattomasti unohtanut kertoa ajoissa menoistani. Sekös aiheuttaa hieman skismaa, enkä kyllä yhtään ihmettele miksi. Jäänyt hieman päälle tuo sinkkuilumeininki, eli olen saanut mennä ja tulla aivan niinkuin huvittaa, ilman että siitä tarvitsee raportoida kenellekkään. Muutaman kerran on käynyt niin, että olen pettänyt kaverit ja jäänyt kotiin pitämään seuraa kuumeisena olevalle T:lle mesen välityksellä. Saan sitten kavereilta kuulla tossukommenttia, mutta enpä jaksa siitä stressata. Ymmärtävät varmaan tilanteen kyllä itsekin. Toisaalta harrastin tuota kuittailua myös kavereille, joten karma toteutuu tässäkin.

Yleinen16.4.2008 17:54

Pientä kinastelua saatiin T:n kanssa aikaiseksi, mutta tilanne laukesi kunhan ymmärsin syyn. Pikkuhiljaa tässä alkaa tuntemaan toista, mutta siihen asti näitä pikkukinoja tulee aina silloin tällöin. Osittain myös kulttuurieroista johtuen. T:n kotimaassa kun yli 25-vuotiasta naimatonta naista pidetään jotenkin epäonnistuneena. Yritä siinä sitten selitellä, että eihän sinne naimisiin ole mikään hoppu, vaan se täällä tyystin tavallista. Suomalaisia kiinnostaa jostain syystä aina tavattomasti ulkomaalaisten mielikuva rakkaasta kotimaastamme. Luulen että se johtuu osittain huonosta itsetunnosta. Suomalaisilla on siellä päin alkoholia reippaasti käyttävän, masentuneen ja hidasälyisen kansan maine. Pitäähän tuo osittain paikkaansa, mutta olen yrittänyt kovasti todistaa toisin. Onhan täällä hyvä ja helppo asua, mutta joku täällä ei aina oikein klikkaa. Suomalaiset voisivat mielestäni välillä unohtaa sen luterilaisen työintoilun ja ottaa vähän rennommin. Lasken tähän vahvasti myös itseni. Ei se työ ole kaikki kaikessa, vaan muut ihmiset.

Yleinen9.4.2008 16:36

Aika tasaista taapertamista ollut viimeiset pari viikkoa. Tämän blogin kirjoittelukin on jäänyt aika vähälle. Muutaman kerran on jo käynyt mielessä, että pitäisikö pistää homma pakettiin. Toisaalta näitä vanhoja kirjoituksia on välillä kiva lueskella jälkeenpäin. Taidan sinnitellä (toivottavasti/valitettavasti) siihen asti, kunnes siviilisääty on muuttunut.

Parisuhderintamalla ei mitään uutta, tosin sunnuntaina saatiin T:n kanssa pienehkö riita aikaiseksi. Aiheena minun menoni ja tottakai minä vedin palkokasvit nenään, koska mielestäni syytökset olivat aika kohtuuttomia. Pari päivää tässä on sitten vietetty aikalailla hiljaiseloa. Enpäs muistanut millaista on saada riita aikaiseksi jostain naurettavasti aiheesta. Hauskaa se ei missään tapauksessa ollut. Yksi plussa sinkkuelämälle, kukaan ei kritisoi sinua menojesi suhteen tai vaadi yleensäkään mitään. Saman voi kyllä toisaalta nähdä myös negatiivisena seikkana :) Pitäisi kuitenkin yrittää hieman muuttaa omia tapojaan, sen verran pahasti totuin tuohon vapaaseen rillutteluun. Tuon tavoitteen voisi siirtää jo yleisemmälle tasolle niin, että pyrkisi ajattelemaan enemmän muitakin kuin pelkästään itseään.