Sinkkumiehen maailma

Enää kaksi viikkoa Pariisiin. Se on alkanut pyöriä mielessä lähes koko ajan. Minulla on ollut edelleen hyvä tunne tästä, vaikka T on välillä ollut hieman allapäin ja stressaantuneen oloinen. Syynkin tiedän, mutta edelleen näissä kaukojutuissa on se luottamus aina iso osa koko sitä juttua. Tiedän että kun sinnittelen kaksi viikkoa, on edessä taas iloinen jälleennäkeminen.

Enpä muista koska olisin viimeksi käynyt punastelemassa naisten alusvaateosastolla, mutta nyt on taas senkin aika. Tuliaisiksi toivottiin alusvaatteita, joten kai se on pakko lunastaa lupauksensa. Pitäisi kuulemma valita minun makuuni olevat. Haha, saa nähdä mitä siitäkin tulee. Taidan viedä Bridget Jonesit.

Minulla on aavistus mistä tämä jatkuva hyväntuulisuus johtuu, vaikka viikko sitten heiteltiin märkiä rättejä päin naamaa oikein urakalla. Vaikka aivan kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan, on taas pitkästä aikaa sellainen vaihe elämässä, jolloin tapahtuu paljon hyviäkin asioita. T:n suhteen olen päässyt monesta vanhasta solmusta yli, eli vaikka se menisikin puihin en varmasti katuisi jotain tekemättömiä tai sanomattomia asioita.

Bob Sinclar - Champs Elysees 

Perjantai oli taas sellaisia päiviä, jolloin kaikki meni hieman pyllylleen. Ensimmäinen vastoinkäyminen tuli aamusta, kun kuulin ettei minua valittu siihen ulkomaankomennukselle. Olin jo parisen kuukautta mielessäni kuvitellut itseni kyseiseen paikkaan ja kuten arvata saattaa, pettymys oli aika kova. Seuraava pommi tipahti sitten jo puolilta päivin, kun mutsi soitteli ja kertoi lääkärintarkastuksessa löytyneen kyhmyjä. Nyt ei voi muuta kuin odotella tarkempia tuloksia niiden laadusta. Olo on ollut tuon päivän jälkeen aika sekava. Komennuksen peruuntuminen harmittaa, mutsin tilanne huolestuttaa. Molemmat isosti. Jostain syystä en ole ollut kovin alakuloinen, koska minulla on sellainen tunne, että kaikki kääntyy tästä taas hyväksi.

Nyt ymmärrän myös tuon sanonnan toisen puolen. Eilen illalla nukkumaan mennessä aloin itkemään sydämeni kyllyydestä. Sen laukausi oikeastaan viime aikojen tapahtumat ja yksi ainut lause. "Tekemättä jättäminen ja turhat pelot on elämän suurimpia virheitä". Havahduin kai jotenkin siihen, että tällä hetkellä olen erittäin onnellinen, johtuen nimenomaan noiden edellämainittujen asioiden voittamisesta. Olen touhunnut viimeisen vuoden ajan asioita joita haluan, mutta oikeastaan vasta nyt se on kolahti lekan lailla. Tärkeimpänä pidän ehkä sitä ahaa-elämystä, että tapailun alussa on turha murehtia liikoja. Kuten odottaa jo valmiiksi sitä hetkeä että sydän murtuu taas. Se on ollut pienoisena kivirekenä perässä jo pidemmän aikaa.

Jotenkin koko juttu T:n kanssa tuntuu nyt erittäin hyvältä, nyt kun näistä alun epävarmuuksista on päässyt eroon. Pikkuhiljaa kun oppii näitä nyansseja toisen persoonassa. Meillä suurin ongelma on tosiaan välimatka, mutta se ei tunnu mitenkään ylitsepääsemättömältä, koska siihenkin on mahdollisesti tulossa muutos jossain vaiheessa. Jotenkin toivoisin että tämä nykyinen fiilis ei loppuisi ikipäivänä, en muista koska olisin viimeksi ollut yhtä täpinöissäni.