Muistiinpanoja perjantailta: 

Päivä päivältä odotan yhä enemmän päätöstä siitä pääsenkö sinne ulkomaille töihin vai en. Olen venyvän työntekijän maineessa, mutta tuntuu että sitä käytetään välillä aika törkeästi hyväksi. Sen tietää jos minua kysytään ylitöihin, että vastaus on myönteinen. Jotenkin välillä tuntuu että kaiken joustamisen palkintona on lopulta nakkikoneena oleminen. Okei, saan ihan mielenkiintoisia projekteja kontolleni, mutta pitäisi ne muutkin hommat hoitaa. Tottakai sinkkuna ja duunipaikan juniorina on muutenkin aina alakynnessä kun päätetään kesälomista ja vastaavista. Kollega jonka kanssa emme kuulemma voi olla lomalla samaan aikaan on yhteishuoltaja, joten minähän se olen joka saa sitten valita aina niistä jäljelläolevista viikoista. Perkele! Tuskin se on minun vikani, että olet mennyt hankkimaan muksuja.

Haha, olinpas näköjään hyvällä tuulella. Noh hyvin nukutun yön jälkeen meininki oli onneksi taas täysin päinvastainen. Mutta edelleen olen kyllä sitä mieltä, että sinkkujen ja perheellisten välinen tasa-arvo ei noissa jutuissa aina oikein toteudu.