Lupasin edellisessä postauksessa tehdä jotain. Mielestäni olen tehnyt! Ollaan oltu A:n kanssa aika paljon yhteyksissä ja se tuntui aika kivalta. Sellaista kivaa pientä kutinaa vatsan pohjassa. Murrrrrrrr, kohta pitää alkaa tekemään rohkeita peliliikkeitä. Why state the obvious? Muuten on mennyt hieman pyllylleen, olen sairastellut lievästi tässä viimeiset pari viikkoa ja olo ei ole ollut ehkä maailman parhain. Mutta tuo pieni sutina ja kutina on piristänyt kummasti. Hihi.

Kuulin juuri yhdelle tuttavaperheelle käyneestä tapauksesta, jossa "lapsen" ollessa jo reilusti yli kolmekymppinen yhtäkkiä selviää, että "isä" ei olekkaan se biologinen isukki. Pariskunta on eronnut aikoja sitten, mutta kieltämättä se varmaan aiheuttaa jonkinmoista jännitettä eri osapuolten välillä. Minun mielestäni ei ole mitään väliä onko lapsi oma tai jonkun muun, samalla lailla sitä voi kasvattaa ja pitää omanaan. Olkoon sitten hetero/homo/lesbo. En jotenkin ymmärrä, että asiaa on tässä tapauksessa pidetty salassa näinkin pitkään. Se on tässäkin se suurin kysymys. Toisaalta ymmärrän äidin valintaakin pitää asia salassa. Aasinsiltana voisin todeta vielä tähän loppuun, jos/kun joskus lapset tulevat ajankohtaisesti, olisin ensisijaisesti adoption kannalla.