Meinasi aamulla lentää myslit nenästä kun lukaisin tämän kommentin. Homoa minusta ei oikein saa, vaikka siltä voi välillä vaikuttaa :) Naurusta selvittyäni ymmärsin tuon kommentin sellaisena pienoisena "tee nyt jumalauta jotain äläkä vaan valita" ilkkuiluna. Siinä on kyllä vinha perä. Muutaman kerran aikaisemmin olen jo uhonnut kuinka NYT on oikea aika tehdä moovit. Mutta miten ne ovat sitten realisoituneet? Eivät oikein mitenkään. Pientä yritystä on ollut ja se on johtanut lähinnä siihen, että olemme vain enempi ja enempi ystävän kaltaisia. Ihan metsään ei olla siis menty. Lupaan itselleni ja teille että yritän enemmän!)
En usko että edellinen suhde vaikuttaa mitenkään rajoittavasti tässä tapauksessa. Minun mielestäni se kaatui yksinkertaisesti siihen, että nuoruuden huuman laannuttua molemmat huomasivat, etteivät ne arvot ja odotukset koko suhteesta oikein kohdanneet pidemmän päälle. Ei oikeastaan missään vaiheessa käyty sellaista closery-keskustelua, mutta se ei minua minua häirinnyt silloin, eikä nytkään.
Surkuttelin aikani, kunnes huomasin että yksinkin voi olla hyvin onnellinen. Toisaalta se tietynlainen vapaus oli myös mukavaa, koska kaukosuhteessa kaikki viikonloput nyhvättiin yhdessä. Oli yhtäkkiä aikaa nähdä omia kavereita ja puuhata omia uusia juttuja, jotka olisivat muuten jääneet kokematta. Sitä vaihetta tässä oikeastaan eletään vieläkin. Kokemusta viisaampana voisin jopa väittää, että pelkään nykyisin vähemmän suhteeseen hyppäämistä kuin nuorena, jolloin kaikki oli uutta ja pelottavaa.
Ihan aikuisten oikeasti olen erittäin tyytyväinen tämänhetkiseen elämääni. En kiellä etteikö kumppani olisi piste iin päälle. Mikä muukaan kipale sopisi paremmin viime viikkojen tapahtumiin kuin tämä.
