Sinkkumiehen maailma

Yleinen29.10.2007 21:35

Lupasin edellisessä postauksessa tehdä jotain. Mielestäni olen tehnyt! Ollaan oltu A:n kanssa aika paljon yhteyksissä ja se tuntui aika kivalta. Sellaista kivaa pientä kutinaa vatsan pohjassa. Murrrrrrrr, kohta pitää alkaa tekemään rohkeita peliliikkeitä. Why state the obvious? Muuten on mennyt hieman pyllylleen, olen sairastellut lievästi tässä viimeiset pari viikkoa ja olo ei ole ollut ehkä maailman parhain. Mutta tuo pieni sutina ja kutina on piristänyt kummasti. Hihi.

Kuulin juuri yhdelle tuttavaperheelle käyneestä tapauksesta, jossa "lapsen" ollessa jo reilusti yli kolmekymppinen yhtäkkiä selviää, että "isä" ei olekkaan se biologinen isukki. Pariskunta on eronnut aikoja sitten, mutta kieltämättä se varmaan aiheuttaa jonkinmoista jännitettä eri osapuolten välillä. Minun mielestäni ei ole mitään väliä onko lapsi oma tai jonkun muun, samalla lailla sitä voi kasvattaa ja pitää omanaan. Olkoon sitten hetero/homo/lesbo. En jotenkin ymmärrä, että asiaa on tässä tapauksessa pidetty salassa näinkin pitkään. Se on tässäkin se suurin kysymys. Toisaalta ymmärrän äidin valintaakin pitää asia salassa. Aasinsiltana voisin todeta vielä tähän loppuun, jos/kun joskus lapset tulevat ajankohtaisesti, olisin ensisijaisesti adoption kannalla.

Yleinen16.10.2007 20:54

Meinasi aamulla lentää myslit nenästä kun lukaisin tämän kommentin. Homoa minusta ei oikein saa, vaikka siltä voi välillä vaikuttaa :) Naurusta selvittyäni ymmärsin tuon kommentin sellaisena pienoisena "tee nyt jumalauta jotain äläkä vaan valita" ilkkuiluna. Siinä on kyllä vinha perä. Muutaman kerran aikaisemmin olen jo uhonnut kuinka NYT on oikea aika tehdä moovit. Mutta miten ne ovat sitten realisoituneet? Eivät oikein mitenkään. Pientä yritystä on ollut ja se on johtanut lähinnä siihen, että olemme vain enempi ja enempi ystävän kaltaisia. Ihan metsään ei olla siis menty. Lupaan itselleni ja teille että yritän enemmän!)

En usko että edellinen suhde vaikuttaa mitenkään rajoittavasti tässä tapauksessa. Minun mielestäni se kaatui yksinkertaisesti siihen, että nuoruuden huuman laannuttua molemmat huomasivat, etteivät ne arvot ja odotukset koko suhteesta oikein kohdanneet pidemmän päälle. Ei oikeastaan missään vaiheessa käyty sellaista closery-keskustelua, mutta se ei minua minua häirinnyt silloin, eikä nytkään.
Surkuttelin aikani, kunnes huomasin että yksinkin voi olla hyvin onnellinen. Toisaalta se tietynlainen vapaus oli myös mukavaa, koska kaukosuhteessa kaikki viikonloput nyhvättiin yhdessä. Oli yhtäkkiä aikaa nähdä omia kavereita ja puuhata omia uusia juttuja, jotka olisivat muuten jääneet kokematta. Sitä vaihetta tässä oikeastaan eletään vieläkin. Kokemusta viisaampana voisin jopa väittää, että pelkään nykyisin vähemmän suhteeseen hyppäämistä kuin nuorena, jolloin kaikki oli uutta ja pelottavaa.

Ihan aikuisten oikeasti olen erittäin tyytyväinen tämänhetkiseen elämääni. En kiellä etteikö kumppani olisi piste iin päälle. Mikä muukaan kipale sopisi paremmin viime viikkojen tapahtumiin kuin tämä.

Yleinen14.10.2007 20:54

Eipäs ole tullut kirjoiteltua aikoihin. On ollut kieltämättä ihan hassut viimeiset pari viikkoa. Mieliala on viipotellut ylös ja alas, perjantaina kaikki jotenkin loksahti paikoilleen ja olin jostain syystä onneni kukkuloilla. Hassua sinänsä, koska aamulla kuin tyhjästä minulle valkeni yksi asia A:n suhteen. Tajusin kuinka olen ryssinyt koko tilanteen sillä, etten viitsinyt edes yrittää kunnolla. Nyt ollaan ihan puhtaasti kavereita. Olen ajatellut asiaa niin, että ehkä minulla ei ole kovin suurta hinkua pariutua. Jos ei kerran viitsi yrittää edes silloin kun kohtaa oikeasti mielenkiintoisen naisen. En ole tyytymätön nykyiseen tilanteeseen, mutta välillä aina jossiteltua "mitä jos". Such is life, onhan tässä vielä aikaa. Ollaan joka tapauksessa tekemisissä harva se päivä, joten nähtäväksi jää.

Se ulkomaankeikka ei ole edistynyt, mutta ajattelin pistää paperit vetämään heti kunhan paikat pistetään hakuun. Olisi mukava lähteä, en edes tiedä mitä teen siinä tapauksessa jos en pääsekään lähtemään. Varasin jo viikon loman sitä Milanon reissua varten, odotan sitä innolla. Hieman on pitkä matka lähteä treffeille, mutta kerranhan sitä vain tässä eletään :) Ainahan sitä voi sitten turisteilla jos menee ihan puihin.