Päätettiin eilen lähteä pitkästä aikaa tuulettumaan, joskin porukka jäi aika pieneksi. Välillä on jotenkin turhauttavaa tehdä aina se sama soittokierros ja saada samat "emmä jaksa tänään" vastaukset. Kaveriporukka tuppaa olemaan sen tyylinen, että välillä joutuu tekemään hirveän työn että saa aikaiseksi yksinkertaiset illanistujaiset. Olen kyllä itsekkin sellainen, etten läheskään joka viikonloppu tykkää riekkua. Olen tainnut tästä purnata jo aikaisemminkin.
Olen pyöritellyt tässä viimeisen viikon sitä ulkomaille lähtöä ja perjantaina sain siitäkin lisää tietoa. Se on olevinaan kovin vaikea päätös, vaikka kaikki puoltavat lähtemistä. Lähinnä se pienehkö hyppy tuntemattomaan epäilyttää, vaikka siitäkin varmasti selvitään. Ympäristö olisi siis hyvin erilainen verrattuna Suomeen. Olen jo alitajuntaisesti päättänyt että lähden, jos vain valinta käy kohdalle. Oli joka tapauksessa ihan hauskaa päästä taas pitkästä aikaa viihteelle. Sai hetkeksi jotain ihan muuta ajateltavaa kuin tuo ulkomaan keikka. Baarivalintana oli tällä kertaa Molly, joka aiheutti minussa ensin hieman epäilyksiä. Loppujen lopuksi viihdyin siellä oikein hyvin, oli hauskoja kommelluksia ja näki tuttuja.
