Or not. Tämä on nyt tällainen humalapostaus, joten älkää edes yrittäkö löytää tästä mitään kultaista lankaa. Olen hieman oudossa tilanteessa. Toisaalta on vaimo ja toisaalta on A jonka kanssa olen erittäin vahvasti friend zonella. Toinen on useamman tuhannen kilometrin päässä ja toista näkee päivittäin. Tulen molempien kanssa juttuun, mutta silti molemmissa on omat kommervenkkinsä, joiden takia niistä on hyvin vaikea ruveta muodostamaan sen ihmeellisempiä. Toisaalta olisi mukava olla joku joka odottaisi kotiin, mutta toisaalta nautin tästä itsenäisyydestä. Kaikki tuntuu olevan tällä hetkellä tällaista jotta/mutta peliä. Tätä on kestänyt jo aika pitkään. Olen toisaalta itse osaltani aiheuttanut tämän tilanteen. Taidan painua landelle viikoksi miettimään näit juttui.

Muuten menee enemmän kuin hyvin. Viikko on vielä lomaa jäljellä ja kaikkea pientä kivaa on tullut tehtyä. Tänään viimeksi aiheutettiin pahennusta pitkin rakasta pääkaupunkiamme. Suomalaiset ovat kyllä aika jäykkiksiä.