Sinkkumiehen maailma

Yleinen28.6.2007 0:01

Päätettiin lähteä ensi viikonloppuna vaeltamaan ja piti sitten käydä paikallisessa ostosparatiisissa hankkimassa hieman tarvikkeita. Voitaisiin säätää pikapikaa laki, joka kieltää lapsiperheiden sisäänpääsyn ostoskeskuksiin tiettyinä (sinkuille varattuina) aikoina. Edessä laahusti aikamoinen yhdistelmä. Ensin kaksosvaunut, sitten normaalit ostoskärryt ja niiden välissä tepasteli vielä yksi mukula. Jumankauta! Yritä siinä sitten kiilata ohitse kun jäädään porukalla ihmettelemään että “pitikö ostaa niitä vaippoja”. Ärsyynnyn suhteellisen harvoin, mutta sillä hetkellä meinasi kone hirttää kiinni. Heti kun karavaanikulkue pysähtyi ja näin sopivan raon, singahdin välistä ohi ja mutisin samalla jotain anteeksipyytävää.

Jaaniin juhannuskin oli tässä välissä. Alunperin piti istua kotona, koska oli sellainen angstinen ja väsynyt olo. Eikä juhannus aiheuta minussa mitään erityistä mielenkiintoa, koska en ole päässyt oikein vieläkään viettämään sellaista juhannusta josta olen haaveillut. Tuli kuitenkin kutsu illanistujaisiin ja päätin lähteä. K sattui olemaan siellä, eikä se aiheuttanut juurikaan fiiliksiä suuntaan tai toiseen. Mukavan rauhallista tällä kertaa.

Yleinen24.6.2007 14:34

Hieman on kirjoittelu jäänyt ja syytän kaikesta kesää. Olin Riikan reissun jälkeisen viikon jotenkin hirmu väsynyt, pelkään että olen tulossa oikeasti vanhaksi. Ehkä osansa univelkaan teki hostellihuoneen katossa ollut palohälytin, joka piippasi vienosti tasaisin väliajoin. Tai sitten se lauantain biletyssetti. Noh oli syy mikä tahansa, Riikan keikka oli erittäin mukava “pois arjesta” reissu ennen varsinaisia kesälomia.

Varsinkin vanha kaupunki oli kaunis, mutta vastapainoksi löytyy sieltäkin hieman rempaallankin olevia taloja kun siirryttiin pois kauemmaksi keskustasta. Muutenkin Riika tuntui olevan vastakohtien kaupunki ja suuret tuloerot kyllä huomasi käytännössä. Keskustassa pyöri hyvin paljon uusia bemuja ja mersuja, joihin tuskin on 300 euron kuukausipalkoilla varaa. Suosittelen Riikaa kuitenkin matkakohteena lämpimästi, minulle ei jäänyt paikasta mitään negatiivista sanottavaa. Tässä minun vinkkini kyseisestä paikasta:

  • Ravintoloissa taso vaihtelee, eikä niitä löydy edes kovinkaan helposti. Perusmättöä saa paikallisista ketjuista, kuten Lidosta tai Chilipizzasta. Hintataso suhteellisen halpa.
  • Kannattaa ehdottomasti viettää päivä Jurmalassa, jos rantaelämä vain yhtään kiinnosta. Hieno hiekkaranta, joka jatkuu silmänkantamattomiin.
  • Yöelämä sinkkumiehen näkökulmasta erittäin mielenkiintoinen. Naiset pitkiä, hoikkia ja kauniita. Ihmiset pukeutuvat viihteelle mennessään astetti paremmin kuin kotimaamme armaassa pääkaupungissa.
  • Paikoista voisin suositella Hotelli Latvian huipulla sijaitsevaa Sky Baria, josta avautuu kaunis näkymä yli öisen Riikan. Eivätkä ne mojitotkaan huonoja olleet!
  • Jään kaipaamaan suuresti Essentialia, miksei Helsingistä voi löytyä vastaavaa paikkaa?!

Minulla on vahva tunne, että tuonne eksytään vielä toistekkin.

Yleinen19.6.2007 23:22

Kestää varmaan useamman päivän ennenkuin toivun tuosta Riian reissusta. Varsin hauska reissu oli ja oikeastaan sen takia tässä ollaankin kerrytetty univelkaa muutama päivä. Eiköhän sitä juhannukseksi toivu. Olen liian väsynyt kertomaan enempää.

Yleinen12.6.2007 21:02

Ajatukset pyörivät lähinnä viikonlopun tulevassa reissussa. Hotellit olivat täyteen buukattuja ja päädyttiin lopusta suhteellisen uuteen ja siistin hostelliin, joskaan ei sieltäkään löytynyt vapaata kolmen hengen huonetta. Uhrauduin joukosta majoittumaan soluun ja varmaan saankin kaverikseni 3 umpikännistä brittituristia. Ei vaan, olen innolla lähdössä reissuun ja hauskaa tulee varmasti olemaan. Eivät ole vaan pirulaiset vieläkään vahvistaneet tuota buukkausta, vaikka 24h on jo lähes vierähtänyt. Miksi ex-temporee reppumatkailusta on tehty näin hermoja riipivää :) Alan pikkuhiljaa ymmärtämään miksi jotkut maksavat pakettimatkoista ja istuvat näppärästi valmiiseen pöytään.

Parina päivänä on taas tullut mieleen, että mitenköhän taas vaihteeksi näinkin hyvin sinkkuna. Saa mennä ja tulla oman mielensä mukaan ja kavereiden ja ystävien seura riittää vallan mainiosti. Varmaan taas jossain vaiheessa ajatukset kääntyvät sinne yhyy-osastolle. Kuka jaksaa tuollaisia pohtia? Nyt on kesä! Baila baila!

Yleinen10.6.2007 23:03

Olen viimeisen viikon nauttinut täysin siemauksin kesästä. Muut menot ovat saaneet jäädä täysin ja olen painanut suoraan töiden jälkeen ottamaan aurinkoa. Eilen tuli maattua Hietsussa viitisen tuntia ja viikon “pohjamaalista” ei ollut mitään apua, vaan kärähdin aika pahasti. Koskahan sitä oppii. Kesän tulemisen huomaa kyllä yleisestä mielialastakin. On tässä ollut sellainen lievä flirttivaihde päälle koko ajan. Duunissakin ajatus “hieman” harhailee.

Yleinen3.6.2007 21:24

Erinäisten kiemuroiden kautta porukat kysäisivät haluaisinki heidän vanhan ruokapöytänsä ja kyllähän se kelpasi. Aamuyöstä lähdettiin kaverin kyydissä hakemaan ne Tampereelta. Nyt kämppää koristaa edes hitunen suomalaista muotoilua länsinaapurin halpavirityksen joukossa.

Nyt se sitten selvisi, eli jätän kesälomasta syksymmälle viikon kesälomaa ja lähden tapaamaan vaimoa Milanoon. Siitä tulee sellainen yhdistetty lomamatka + treffit. Vaimo menee pariksi kuukaudeksi työskentelemään sinne malliksi ja suureksi harmikseni siihen mallikommuuniin ei kuulemma saa majoittaa ulkopuolisia. Hieman meinasi jo järki potkimaan kehiin, eli onko nyt hieman liioiteltua lähtemään treffeille Milanoon asti? Sitten rupesin miettimään, että todennäköisesti minua vain kaduttaisi suuresti jos en lähtisi. Sitäpaitsi vaikka kaikki menisi treffien suhteen täysin puihin, jota suuresti epäilen, on minulla silti kaunis Italialainen kaupunki tutkittavana. Sen verran hyvin on juttu luistanut, että pystymme olemaan varmasti vähintään ystäviä.

K:lla on aika surullinen tilanne menossa, en ymmärrä kuinka se jaksaa olla niinkin pirteällä päällä kuin se on. Itse olisin varmaan täysin atomeina, ilmeisen vahva ja järkevä ihminen.

Yleinen2.6.2007 11:58

Ehkä tämän nippanappa kehtaa viedä kotiin. Hassua sinänsä, että testi heijasteli noinkin hyvin omia peruskoulu- ja lukioaikaisia intressejä eri aineisiin.