Tämä avioelämähän on maistunut ihan mukavalta alun pienen takkuilun jälkeen. Tosin vaimon mallitoimiston johtaja ja koulun proffa kuoli äkillisesti, joten lohduttajan rooli on tullut taas tutuksi. Ei ole vaimolla muutenkaan ollut helppo kevät. Kaikesta huolimatta meillä pyyhkii erittäin hyvin! Seksiäkin on ollut miehisen kestokyvyn rajamailla.

Muuten viikko tuli ja meni. Töissä on pientä hässäkkää edelleen ja torstaille kaavailtu kahdenkeskinen miitinki pomon kanssa siirtyi ensi viikolle. Tälle jatkuvalle ylitöiden vääntämiselle on tultava loppu. Varmaan samassa sivutaan tulevaisuuden kuvioita, vaikka ainakin tällä hetkellä viihdyn ihan hyvin työssäni. Olisi kiva keskustella myös mahdollisista etenemismahdollisuuksista. Jonkinmoista palkankorotusta ajattelin myös vonkua.

Kävin shoppailemassa ja mukaan tarttui tällä kertaa kirjoja, silityslauta ja uusi rauta, Armanin Code ja hiusväri.

np: Jan Johnston - Venus (Meant to be your Lover) (DJ Tiesto’s Remix)