Töissä oli pitempi koulutussessio ja viime yönä unet jäivät aika vähiin. Simahdin sohvalle jo seitsemän aikaan ja heräsin myöhään illalla. Nyt ei sitten sattuneesta syystä nukuta enää yhtään. Päässä pyörii miljoonia ei ehkä niin positiivisia ajatuksia. Päästin suustani aikamoisen sammakon, joka loukkasi yhtä työkaveria jonka kanssa muuten olen tullut hyvin toimeen. Nyt on lievähkö morkkis päällä. Pitää pyytää maanantaina anteeksi käytöstäni, koska tarkoituksenani ei ollut loukata. Osaltaan myös täysin minusta riippumattomat olosuhteet vaikuttivat tilanteen syntyyn, mutta se ei hirveästi lohduta juuri tällä hetkellä.
Onneksi tilanne töissä on hieman rauhoittunut ja olen kerinnyt hoitamaan myös sosiaalisia suhteita. Huomiseksi pitäisi sopia jotain ohjelmaa. Meillä on vain kaveriporukassa usein se ongelma, ettei kukaan saa ilman potkimista mitään aikaiseksi. Sitten manaillaan myöhemmin, että olipas tylsää olla yksin himassa, miksei tehty jotain kivaa? Varsinkin näin talvella pitkin pääkaupunkiseutua levittäytyneiden kavereiden haaliminen yhteen on jotenkin hankalampaa. Kesällä sitten lähdetään kyllä mieluusti rannalle, lenkille tai terassille. Ilmeisesti olen nyt vain hieman seurankipeä.
Kylläpäs tuosta ylläolevasta huomaa minkälainen känkkäränkkä tästä joskus tulee nälkäisenä ja väsyneenä. Huomenna kaikki on taas toisin.
Kiitos mukavasta illasta jonka vietin blogiasi lueskellen. Itsekin samantyyppistä avautumista harrastan omassani, kiva jälleen kerran huomata että samantyyppiset ne on monesti ajatuksen muillakin sinkuilla, sukupuolesta riippumatta.
Comment by Merja — 5.2.2007 @ 23:04
Tuo yhteisen tekemisen järjestäminen kavereiden kanssa on ongelmallista täälläkin. Aina kun nähdään on mukavaa ja vannotetaan, että nyt kyllä soitellaan useammin ja mennään edes kahville, jos ei muuta keksitä, mutta sitten kukaan ei kuitenkaan ota kehenkään yhteyttä ja nyhjötetään kaikki omissa asunnoissa.
Oletko muuten huomannut, että toiset meistä ovat soittelijoita ja toiset vastaajia? Samalla tavalla kun toiset aina tervehtivät ensin ja toiset eivät tervehdi, ellei heitä tervehditä ensin. Itse olen sekä soittelija että tervehtijä. Hetkeksi tuli urpo olo, kun mietin soittaisiko kukaan minulle enää, jos itse lopettaisin aktiivisen yhteydenpidon. Snirf.
Comment by Arokettu — 7.2.2007 @ 9:27
Olen huomannut. Osa antaa sellaisia hienovaraisia vihjeitä, että olisi kiva nähdä tai lähteä vaikka ryyppäämään porukalla. Ääneenhän seuranpuutetta ei tosimies voi valitella. Toiset ovat sitten suorempia senkin suhteen. Itse olen huomannut olevani nykyään yhä enemmän se soittelija.
Comment by Sinkkumiehen maailma — 7.2.2007 @ 18:53