Lähestyvä joulu alkoi pikkuhiljaa realisoitumaan myös minulle. Sain perjantaina viime tingassa joulukortit postiin, joita olen lähettänyt vasta kahtena jouluna. Pistin siihen kaiken taiteellis-teknillisen luovuuteni peliin. Olin ihan tyytyväinen lopputulokseen ja toivon että parillakymmenellä ihmisellä hymy irtoaa, kun saavat kortin. Tarkoituksena oli tavallaan osoittaa kiitollisuuteni ystäville ja kavereille menneestä vuodesta. Näin sinkkuna on tullut taas huomattua kuinka kullanarvoisia ne ovat.

Tänään kävin hieman jouluostoksilla ja yllätyin kuinka se ei ollutkaan hermoja raastava kokemus, päinvastoin. Ilmassa tuntui olevan hieman sitä oikeaa joulumieltä. Siskon muksuille pitäisi vielä keksiä jotain kivaa. Meillä joulu on mennyt aikalailla samoilla perinteillä viimeiset kuusi vuotta, sen jälkeen kun muutin pois kotoa. Viime jouluna olin hieman apealla tuulella, koska alzheimeria sairastavan mummon todellinen tila tuli aikalailla yllätyksenä. Tänä jouluna ajattelin yrittää olla hilpeällä tuulella, niin että se toivottavasti tarttuisi myös mummoon. Tiedän että sillä oli ennen sairastumistaan aivan sairaan hyvä huumorintaju. Muistan esimerkiksi lämmöllä seuraavan keskustelun:

“On se sitten hyvä että mun lapsenlapset on kunnollisia, eivät juo viinaa tai polta tupakkaa”
“Öh, tota emmä viitsisi mummolle kyllä nyt valehdella…”
“Noh, osaat kuitenkin olla ihmisiksi vaikka vetäisitkin molempia”

Sitten meni muutama sekunti hiljaisuutta ja molemmat alettiin nauramaan hysteerisesti. Vaikea selittää mikä tuossa nyt oli niin hauskaa, varmaankin se kuinka absurdilla tavalla murrettiin mummon käsitys kilteistä lapsenlapsista.