Onpas ollut taas viikko. Olen tyhmänä lupautunut tekemään ex-pomolle projekteja jos niikseen tulee. Eipä ole vapaa-ajan ongelmia pahemmin ollut, kun leipäduunin päälle on pitänyt vielä illat painaa. Tämän keikan jälkeen irtosanoudun kyllä kaikista tuollaisista ylimääräisistä nakeista. Ne vain sotkevat aikataulut ja aiheuttavat ylimääräistä stressiä.
Tänään olisi tarkoitus lähteä I:n kanssa Helsingin kirjamessuille. Olen viime aikoina koittanut taas hieman lueskella perinteistä painettua kirjallisuutta. Lempigenre on vielä vähän hakusessa. Kuten tuosta lukulistasta näkee, mukaan mahtuu perinteistä jännäriä, runoilua, proosaa ja filosofiaa. Minulla on ehkä hieman hieman outo tapa lukea kirjoja aina nukkumaan mennessä ja simahtaa lopulta kirja kädessä. Aamulla herään siihen, että se löytyy joko lattialta tai sängystä kyljen alta kannet rutussa. Tästä käytännön syystä suosin pääosin pehmeäkantisia pokkareita.
Saan työn puolesta seurata suomalaisten kirjakustantamoiden tapahtumia välillä kohtuullisen läheltä ja on ollut mielenkiintoista huomata kuinka yrityksen käytännön toiminnasta voi huomata eriävät filosofiat. Yhdyin täysin Mintun ajatukseen Liken siirtymisestä Otavan alle. Like oli suomen kustannusliikkeistä sellainen, jolla oli oikeaa asennetta. Sanomiin kuuluva WSOY, Otava, Tammi ja Gummerus ovat muodostuneet minulle aika persoonattomiksi.
Tarkoitus olisi bongata messuilla ainakin Minttu Hapuli, jonka Selibaattipäiväkirja päätyi Atevan kustantamaksi kirjaksi. Onnittelut hänelle! Tarkoitus olisi myös hankkia lisää lukemista ja piipahtaa Ruoka 2006-messuilla hakemassa vähän vinkkejä oman ruokavalion rikastamiseksi.
