Olipas jotenkin masentava ja totaalisen väsynyt päivä. Havahduin siihen vasta lounalla, jonne työkaverit pyysivät mukaansa. Istuin sanomatta sanaakaan pää painuksissa. Sitten kun lautanen oli kaavittu tyhjäksi, nousin aika tylysti samantien pöydästä. Näitä päiviä vain tulee sillon tällöin. Treeneihinkään en jaksanut lähteä. Onneksi huomiseksi on varattu pitkien yöunien jälkeen kivaa ohjelmaa koko päiväksi. Aamulla salille, päivällä treeneihin ja illalla leffaan K:n kanssa.
Eduskunta äänesti tänään uudesta hedelmöityslaista tai oikeastaan sen jatkamisesta. Mielestäni aihe liippaa kuitenkin kohtuullisen läheltä sinkkuutta, koska varmaan aika moni miettii kumppanin löytämisen lisäksi mahdollista lasten hankintaa. Äänestys päättyi siihen, että hedelmöityshoidot sallitaan edelleen naispareille ja yksin eläville naisille. Kannatan tuota mahdollisuutta, koska varmasti jokainen lesbopari tai yksinelävä on lähes varmasti miettinyt asiaa erittäin tarkasti. Lisäksi sallisin adoption myös homopareille. Tämä hedelmöityshoitoon liittyvä lakihan asettaa naiset hieman eriarvoiseen asemaan. En näe että seksuaalinen suuntaus vaikuttaa jotenkin ihmisen kykyyn toimia lapsen vanhempana. Ymmärrän hyvin myös esimerkiksi yksinäisten naisten halua hankkia lapsia. Minulla on vakaa uskomus, että lapsella on mahdollisuus kasvaa tasapainoiseksi, vaikka hänellä ei olisikaan varsinaista isää. Sama pätee myös yksinhuoltajiin.

mahtaako olla oikeasti syksyn syy vai miksi tuo tuntuu olevan yleistä.
hiljaisuus, väsyneisyys jne.
Comment by t — 17.10.2006 @ 17:27