Sinkkumiehen maailma

Testataan nyt tätäkin, eli auttaako ärsyttävistä ihmisistä avautuminen.

Vaikka olen erittäin leppoinen kaveri, tänään meinasin kilahtaa yhteen työkaveriin. Se joutui tulemaan pöydälleni tekemään töitä ja voi hitsi kun kaikki ei mennytkään sitten ihan putkeen. Ensin valitettiin jostain vuoden vanhasta duunijutusta kuinka häntä kohdeltiin väärin ja siinä samalla vihjailtiin muiden kuullen että minulla olisi asian kanssa jotain tekemistä. Tiedän vain sen että se duuni tuotiin minulle koska kyseisen henkilön pinna loppui kesken ja jonkun piti hoitaa se loppuun. En viitsinyt edes sanoa mitään. Sitten sen varsinaisen homman kanssa oli ongelmia ja pitihän siittäkin sitten kitistä melkein tunnin verran kun itsellä olisi ollut muutakin tekemistä. Yritä siinä sitten keskittyä kun vieressä toinen sadattelee ja avautuu lähes taukoamatta. Oli pakko lähteä röökille ja hakemaan teetä. Takaisin tullessa pistin luurit korville ja defenssit päälle. Selvisin loppupäivän menettämättä hermojani.

Toinen ärsytyksen aihe on ex-pomo, jolle aikataulut ja edes jonkinlainen järjestelmällisyys ovat täysin tuntemattomia käsitteitä. Soitteli tänään töihin päivällä ja varoittaa että “olethan sitten hollilla illalla kahdeksan ja yhdeksän aikoihin”. Herra on hukannut palvelinhostaajan salasanat ja niitä on nyt sitten metsästetty kissojen ja koirien kanssa. Ei tätäkään olisi voinut hoitaa jo viikko sitten kun asiasta mainitsin. Hauskinta puhelussa oli se, että ex-pomo oli olevinaan hyvällä asialla kun “varoitti etukäteen”. En tietenkään olisi mennyt treeneihin tänään. Tämän projektin jälkeen irtisanoudun kaikista ex-pomon tarjoamista nakeista.

Noin, nytpä onkin paljon kepeämpi mieli. Itsehän olen toki herra täydellisyys :)

Hämmennyin itsekkin, että tunnistin noista 70-luvun pornoelokuvista kaksi. Typografia on hienosti kopioitu alkuperäisistä. Siitä puhe mistä puute. Tanssilattialla tuli eilen taas kuumoteltua, mutta se jäi taas kiusoittelun asteelle niin kuin pitääkin. Tänään on sitten podettu lievää vitosdivarin krapulaa. Näyttää hieman siltä, että meno- ja tanssijalkaa alkaa taas vipattaa.

Onpas ollut taas viikko. Olen tyhmänä lupautunut tekemään ex-pomolle projekteja jos niikseen tulee. Eipä ole vapaa-ajan ongelmia pahemmin ollut, kun leipäduunin päälle on pitänyt vielä illat painaa. Tämän keikan jälkeen irtosanoudun kyllä kaikista tuollaisista ylimääräisistä nakeista. Ne vain sotkevat aikataulut ja aiheuttavat ylimääräistä stressiä.

Tänään olisi tarkoitus lähteä I:n kanssa Helsingin kirjamessuille. Olen viime aikoina koittanut taas hieman lueskella perinteistä painettua kirjallisuutta. Lempigenre on vielä vähän hakusessa. Kuten tuosta lukulistasta näkee, mukaan mahtuu perinteistä jännäriä, runoilua, proosaa ja filosofiaa. Minulla on ehkä hieman hieman outo tapa lukea kirjoja aina nukkumaan mennessä ja simahtaa lopulta kirja kädessä. Aamulla herään siihen, että se löytyy joko lattialta tai sängystä kyljen alta kannet rutussa. Tästä käytännön syystä suosin pääosin pehmeäkantisia pokkareita.

Saan työn puolesta seurata suomalaisten kirjakustantamoiden tapahtumia välillä kohtuullisen läheltä ja on ollut mielenkiintoista huomata kuinka yrityksen käytännön toiminnasta voi huomata eriävät filosofiat. Yhdyin täysin Mintun ajatukseen Liken siirtymisestä Otavan alle. Like oli suomen kustannusliikkeistä sellainen, jolla oli oikeaa asennetta. Sanomiin kuuluva WSOY, Otava, Tammi ja Gummerus ovat muodostuneet minulle aika persoonattomiksi.

Tarkoitus olisi bongata messuilla ainakin Minttu Hapuli, jonka Selibaattipäiväkirja päätyi Atevan kustantamaksi kirjaksi. Onnittelut hänelle! Tarkoitus olisi myös hankkia lisää lukemista ja piipahtaa Ruoka 2006-messuilla hakemassa vähän vinkkejä oman ruokavalion rikastamiseksi.

Toisaalta tämä alkanut syksy on kivaa aikaa pimeässä fiilistelylle, mutta toisaalta tämä valoisuuden vaihtelu sotkee ainakin minun kiertoni ihan täysin. Viime yö oli taas sieltä pahimmasta päästä. Ensin unen saanti kesti reilusti yli tunnin ja loppuyön näin pelkkiä painajaisia heräten varmaan kymmenen kertaa. Töissä tuli sitten koettua “ratkiriemukkaita” hetkiä rättiväsyneenä. Odotan lumen saapumista, jolloin valoa edes tuntuu olevan hieman enemmän. Valtio voisi kustantaa kirkasvalolamput kaikkiin katupylväisiin ja koteihin.

Itämaiset kulttuurit ovat olleet mielenkiinnon kohteena jo vähän aikaa, nyt olen pari päivää vahdannut japanilaista Animea. Olen aloittanut kevyesti Narutolla. Näin länsimaisittain aika erikoista meininkiä. En osaa vielä sanoa kiinnostaako tuo sen enempää.

Itämaiset kamppailulajit ja niihin liittyvät filosofiat kiinnostavat myös. Eilen tuli nähtyä Fearless, jossa lajina on Wushu. Länsimaisittain se on melko tasan tarkkaan synonyymi kung-fu:lle. Leffa herätti aika paljon ajatuksia muiden ihmisten kunnioittamisesta. Elokuva ehkä hieman kärjistäen korostaa länsimaiden ja idän eroja sen suhteen.

Piiskaa! Olet koittanut tällä viikolla taas hieman leikkiä urheilullista. Puolimaratonin jälkeen into jotenkin lopahti hetkeksi. Tässä tämän viikon ohjelma:

Ma: BJJ
Ti: Lepopäivä, venyttelyä
Ke: Salibandy ja BJJ
To: Punttitreenit ja kevyt pyörälenkki
Pe: BJJ
La: Puntti ja BJJ
Su: Lepo

Ajattelin että voisi koittaa vähän jaksotella tuota riehumista talven aikana, eli vaikka pari kolme tiukkaa viikkoa ja sitten väliin yksi löysempi. Se on varmaa ettei tuota tahtia kovin kauaa jaksaisi. Juoksemisen taidan jättää kokonaan väliin talven ajaksi.

Eivät ne lauantain suunnitelmat menneet päivän osalta ihan putkeen. Illalla päästiin kuitenkin leffaan ja niistä tuli sitten tuplatreffit. Toisaalta itse en laske niitä treffeiksi treffeiksi, koska K:n kanssa ollaan selkeästi kaveripohjalla liikenteessä. Käytiin syömässä ja katsastamassa Jadesoturi. Minua ovat viime aikoina muutenkin alkaneet kiinnostaa itämaiset kung-fu pätkät ja Wuxia. Oli piristävä vaihtoehto normaalille lauantaille. Eilen höpistiin K:n kanssa mesessä yli tunnin verran niitä näitä kun raukkaparka on vasta nyt saanut hommattua netin.

Tuntuu että on paljon helpompaa olla pelkästään kavereita kun ei tarvitse pelailla näitä juupas-eipäs-ollaanks-leikkejä. En tiedä mihin homma sitten loppupeleissä kaatui, enkä jaksa sitä edes analysoida. Meillä on kuitenkin yhteisiä kiinnostuksen aiheita ja muutenkin treffit sujuivat ihan hyvin. Oli vain ilmeisen varovaista puolin ja toisin, eikä vain elämää suurempi kipinä lennellyt. Nyt on jokatapauksessa kaikin puolin tyytyväinen olo tähän nykyiseen tilanteeseen.

Jos draama maistuu niin viikon leffavinkiksi voisin suositella: Så som i himmelen.

Olipas jotenkin masentava ja totaalisen väsynyt päivä. Havahduin siihen vasta lounalla, jonne työkaverit pyysivät mukaansa. Istuin sanomatta sanaakaan pää painuksissa. Sitten kun lautanen oli kaavittu tyhjäksi, nousin aika tylysti samantien pöydästä. Näitä päiviä vain tulee sillon tällöin. Treeneihinkään en jaksanut lähteä. Onneksi huomiseksi on varattu pitkien yöunien jälkeen kivaa ohjelmaa koko päiväksi. Aamulla salille, päivällä treeneihin ja illalla leffaan K:n kanssa.

Eduskunta äänesti tänään uudesta hedelmöityslaista tai oikeastaan sen jatkamisesta. Mielestäni aihe liippaa kuitenkin kohtuullisen läheltä sinkkuutta, koska varmaan aika moni miettii kumppanin löytämisen lisäksi mahdollista lasten hankintaa. Äänestys päättyi siihen, että hedelmöityshoidot sallitaan edelleen naispareille ja yksin eläville naisille. Kannatan tuota mahdollisuutta, koska varmasti jokainen lesbopari tai yksinelävä on lähes varmasti miettinyt asiaa erittäin tarkasti. Lisäksi sallisin adoption myös homopareille. Tämä hedelmöityshoitoon liittyvä lakihan asettaa naiset hieman eriarvoiseen asemaan. En näe että seksuaalinen suuntaus vaikuttaa jotenkin ihmisen kykyyn toimia lapsen vanhempana. Ymmärrän hyvin myös esimerkiksi yksinäisten naisten halua hankkia lapsia. Minulla on vakaa uskomus, että lapsella on mahdollisuus kasvaa tasapainoiseksi, vaikka hänellä ei olisikaan varsinaista isää. Sama pätee myös yksinhuoltajiin.

Olipahan taas viikonloppu. Kokoonnuttiin yhdeksän hengen voimin allekirjoittaneen kämpille lanittamaan. Kyllä pojat ovat edelleen poikia, vaikka joukosta löytyi kaksi tuoretta isukkiakin. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa vanhoja tuttuja isommalla porukalla. Edellisestä kertaa on jo melkein kolme vuotta. Voi voi sitä raukkaparkaa joka joutuu allekirjoittaneen kanssa joskus asumaan saman katon alle. Joskus tulee huudettua aika kovaa, vaikka muuten olen mitä rauhallisin :)

Kylläpäs syksyn ja pimeyden taas huomaa omasta olotilasta. Nyt se vakikainalo ei kuulostaisi ihan niin kamalalta. Näin viime yönä unta K:sta jossa vonkasin ja vonkasin sen perään. Saatuani noin sadannet pakit ymmärsin lopettaa. Lueskeltuani blogistanian naisväestön kirjoituksia viime aikoina, en yhtä edelleenkään yhtä asiaa ymmärrä. Saako tuollaisista lyhytkestoisista hetken huumista muka kiksejä? Tarkoitin yhden yön juttuja tai pusihalittelua jonkun lähes tuntemattoman kanssa. Yhdessä vaiheessa harrastin sitä itsekkin ja eihän siitä jäänyt loppupeleissä kuin paha maku suuhun, koska tiesi sen varmuudella olevan tilapäistä ja itsekästä oman olon parantelua. Tottakai se loi edes hetkeksi sen ihastumisen / rakastumisen tunteen. Totesin kuitenkin aika pian, että parempi vain odottaa että “se oikea” kolahtaa kohdalle. En todellakaan halua moralisoida tässä kenenkään elämäntapoja, koska pilkka kolahtaa aika pian omaan nilkkaan. Minulle se ei vain sopinut.

Tänään ei ilmeisesti ollut minun päiväni. Päivä meni ihan siedettävästi työajan loppumiseen asti. Sain kyllä kivasti kyydin duunikaverilta firman salibandyvuoroon. Pelit menivät suoraan sanottuna persiilleen. Vaikka kyse on ei niin vakavasta pelailusta, kuudesta maalipaikasta luulisi edes yhden onnistuvan mutta ei. Maila meinasi lennellä pitkin hallia, mutta hillitsin itseni. Sitten kun oli kotiinlähdön aika, huomasin että hupsis, lompakko ja kotiavain jäivät duuniin. Duunikaveritkin olivat jo kerinneet lähteä, koska sanoin pääseväni bussilla kotiin.

Päätin lopulta kävellä kotiin koska matkaa oli vain viitisen kilometriä ja vuosi sitten oven avaus oli ilmainen. Muutaman minuutin käveltyäni alkaa sataa. Kastun läpimäräksi ja melkein perille päästyäni odotan huoltoyhtiön päivystäjää puolisen tuntia hytisten. Oven avaus maksaa nykyään kuulemma parikymppiä, mutta koska avaimien lisäksi myös lompakko on töissä, en pystynyt maksamaan siltä istumalta. Laskulla se kuulemma maksaa 55€. En voinut kuin niellä ylpeyteni ja todeta että “oma mokas senkin pelle”. Halvemmaksi olisi tullut taksireissu ensin duuniin ja vielä sieltäkin himaan. En voi kuin itkeä ja nauraa.

Noin nyt se on tehty, puolimaraton juostu alle tavoiteajan. Valmistautuminen oli hurjaa, kävin kaksi viikkoa sitten viimeksi lenkillä, viikolla sentään katsoin vähän syömisiäni ja tankkailin maltoa muutaman päivän. En ole noin pitkää matkaa (21km) koskaan edes juossut. Maratonia juokseva duunikaveri kehotti vain kokeilemaan puolikasta ja sainkin toisen samankuntoisen kaverin mukaan. Korostetaan nyt tässä etten ole ikinä mihinkään juoksukilpailuihin koskaan edes osallistunut, joten siinäkin mielessä oli kyse uudesta kokemuksesta. Olen tällainen tavis sunnuntailenkkeilijä.

Paikalla oltiin hyvissä ajoin ja pyörittiin katsomassa tapahtuman meininkiä. Sää oli aika kehno, satoi ja lämpöä oli vain 12 astetta. Lähtöä odotellessa vaatteet olivat jo märät ja kengät kestivät kuivina ensimmäiseen lätäkköön asti. Juoksu lähti yllättävän hyvin kulkemaan heti alusta asti, eikä siitä normaalista viiden ensimmäisen kilometrin tuskaisuudesta ollut tietoakaan. Juomapisteillä vetelin pari suullista urheilujuomaa kävellen. Ensimmäinen 10,5km kierros meni aikaan 58min, eli kahden tunnin tavoite oli edelleen mahdollinen. Maratoonarit lähtivät piakkoin perään ja niistähän sai mukavaa vetoapua. Juostiin kaverin kanssa tasatahtiin noin 16km kunnes se jäi hieman jälkeen. Viimeiset 4km olivat aika epämiellyttävät, mutta sain puristettua jopa pienen loppukirin. Maalissa lyötiin mitali kouraan ja annettiin evästä. Kaveri tuli maaliin muutaman minuutin perässä.

Loppuajaksi tuli 1h 54min, josta olen enemmän kuin tyytyväinen. Täysin pitkää lenkkiä treenamattomana se osoitti, että kunto on silti aika hyvä. Naureskelin aikaisemmin työkaverin vinkille nännien teippauksista, mutta nyt tuli sekin todettua ihan todeksi. Molemmista lähtivät nahat päältä ja tuntuu kuin niitä olisi pistänyt ampiainen :) Reidet ovat jumissa, olotila on väsynyt ja hieman kuumeinen. Ajattelin yrittää illalla vetää kunnon venyttelyt niin ehkä huomenna olen jopa kävelykunnossa.

Olihan siellä ihan timmin näköistä peppua näytillä, koska juoksuhuosut eivät jätä oikein mitään arvailujen varaan. Vaikka siinä nyt tuli vähän vilkuiltua niin oli kyllä melkein pakko keskittyä siihen juoksemiseen ihan täysillä. Hauska kokemus kaiken kaikkiaan, oli kieltämättä paljon hauskempi juosta ison porukan joukossa kuin kärvistellä yksinään. Ehkä otetaan ensi vuonna uusiksi. Taidan heittää juoksuhousut- ja kengät talvisäilöön ja palata taas muiden lajien pariin.