Tuollaisen tuomion lääkäri antoi tänään, näin kavereiden kesken ihan vaan flunssa. Ajattelin lepäillä rauhassa määrätyt kolme päivää, vaikka töistä häirittiin jo kolmesti tänään. Nimenhuutoa odotellessa päätin lueskella lehtiä ja tein samalla havainnon, että lähes kaikki tarjolla olleet olivat enemmän tai vähemmän naistenlehtiä. Noh muistaakseni Avotakan kannessa ollut sinkku-aiheinen otsikko pisti silmään ja lukaisin artikkelin. Se käsitteli hämmästyttävän samalla tavalla omaa tilannettani.

Se koski kolmekymppisiä sinkkuja, joilla oli takana yksi pitkä suhde. Siinä pohdittiin, että miten suhteen alussa pitää toimia. Eli kuinka usein voi olla yhteyksissä ennenkuin on liian päällekäyvä ja sitoutuskammo iskee tai kuinka uskaltaa paljastaa todellisen minänsä, vaikka siinä voi satuttaa itsensä. Myös artikkelin kirjoittaja ihmetteli sitä, kuinka tarkkaan kolmikymppisetkin sinkut miettivät tuollaisia sinänsä aika naurettavia asioita, kuten päivässä lähetettävien tekstiviestien maksimimäärää.

Ongelma piilee mielestäni siinä, että parisuhteen tai deittailun alkuvaiheessa pitäisi paljastaa itsestään hyvinkin paljon suhteellisen lyhyessä ajassa. Minulla on ystäviä, joille voin huoletta kertoa kaiken taivaan ja maan väliltä, mutta sen luottamuksen rakentamiseen on mennyt vuosia. Toisaalta ei minulla ainakaan ole mitään luurankoja kaapissa, jonka takia pitäisi pidätellä. Kukapa ei toisaalta yritä esimerkiksi treffeillä antaa mahdollisimman positiivista kuvaa itsestään. Arvostan ainakin K:ssa sitä piirrettä, että hän kertoo samantien mikäli jokin ottaa pannuun tai päätä särkee, jolloin minun ei tarvitse arvuutella, että johtuuko vaisuus jostain minun tekosistani.