Tein tänään lopullisen päätöksen tarjouksesta, joka tupsahti blogin kautta. Päätin jo oikeastaan eilen, että ryhdyn puuhaan, mikäli saan kirjoittamisesta pienehkön korvauksen. Kaikki siitä syntyvät mahdolliset tulot pyydän ohjaamaan hyväntekeväisyyteen. Kohteeksi olen valinnut kansalaisjärjestön Pelastakaa Lapset.
Miksi? Elän itse yltäkylläisyydessä ja ajattelin, että näin voin samalla edesauttaa hyvää tarkoitusta. Lisäksi olen tavannut elämäni aikana muutamia perhekoteihin sijoitettuja lapsia. Osittain tähän liittyy myös itsekäs pyrkimys oppia olemaan vähemmän itsekäs. Heitin ehdotuksen ilmaan, katsotaan mitä tulee takaisin.

Hieno päätös :)
Comment by MT — 30.8.2006 @ 21:15