Sinkkumiehen maailma

Tein tänään lopullisen päätöksen tarjouksesta, joka tupsahti blogin kautta. Päätin jo oikeastaan eilen, että ryhdyn puuhaan, mikäli saan kirjoittamisesta pienehkön korvauksen. Kaikki siitä syntyvät mahdolliset tulot pyydän ohjaamaan hyväntekeväisyyteen. Kohteeksi olen valinnut kansalaisjärjestön Pelastakaa Lapset.

Miksi? Elän itse yltäkylläisyydessä ja ajattelin, että näin voin samalla edesauttaa hyvää tarkoitusta. Lisäksi olen tavannut elämäni aikana muutamia perhekoteihin sijoitettuja lapsia. Osittain tähän liittyy myös itsekäs pyrkimys oppia olemaan vähemmän itsekäs. Heitin ehdotuksen ilmaan, katsotaan mitä tulee takaisin.

Minua on yritetty parittaa jo blogini kautta ja nyt ilmeisesti tarjotaan jotain “mielenkiintoista ehdotusta”. Veikkaan että kyse on Plazan Sinkkuelämää-blogeistä. Ilmeisesti kirjoittajia vailla ovat he. En tiedä, pitää miettiä. Mikäli en saa käyttää kirjoituksia myös tässä blogissa, unohdan koko jutun. Olen kieltämättä aika tykästynyt näihin sympaattisiin “ei-kaupallisiin” blogeihin.

Laa-laa lauantain treffejä odotellen.

np: Tiësto - Urban Train

Perjantaina tuli taas kutsua useammasta suunnasta, mutta päätin pitää pääni kylmänä ja pysytellä kiltisti kotona. Ei ole taas ollut muutamaan viikkoon edes kiinnostusta lähteä Helsingin yöhön keikkumaan. Lauantaina kävin aamusta lenkillä ja illaksi yksi kaveri tuli Tampereelta osallistumaan kisoihin ja siinähän se meni sitten rattoisasti. Triathlon meni kohtalaisesti, ainoastaan leuanvetotulokseen olen pettynyt, joskus on mennyt reilusti enempikin. Ensi vuonna uudestaan.

Leuanveto: 11
Punnerrukset: 42
Cooper: 2800m

Töissä oli… Noh pää vain meinasi räjähtää iltapäivästä, koska työskentely “yhteistyökumppanin” ei ole mennyt parin viimeisen päivän aikana täysin putkeen. Vikaa on ollut kyllä omassakin päässä. Zenmäisesti onnistuin pitämään pääni kylmänä, enkä jaksanut stressata aiheesta sen enempää. Lähdin iloisin mielin viikonlopun viettoon, niinkuin aina.

Hyms, sinkkumiehellä on sitten treffit viikon päästä. Enkä edes itse tehnyt aloitetta. Voi olla että mukaan tulee kolmas pyörä, mutta se nyt ei itseasiassa edes haittaa. Ainakin pulkkamäessä oli kivaa. Eli leffailta tyttöjen kanssa, arkipäivää tälle. Oih ja voih.

Olen onnistunut koukuttamaan itseni taas kuntoiluvireeseen. Tällä viikolla tuli kolme peruskuntotreeniä ja yksi sali. Sunnuntaina olisi tarkoitus vääntää poikien kesken oma triathlon, eli leuat, punnerrukset ja päälle Cooperin testi. Miehistä otetaan vähän mittaa, eli kunnon äijäilyä siis tiedossa. Eniten olen jäänyt koukkuun olotilaan, joka tupsahtaa päälle kunnon treenin jälkeen. Hämärien muistikuvien mukaan se vastaa hieman samaa kuin seksin jälkeen. Endorfiinit ja muut vekkulit hormoonit jylläävät.

np: Reflekt Feat Delline Bass - Need To Feel Loved (Fuzzy Hair Remix)

Olipas pitkästä aikaa sellainen päivä, että suurinpiirtein kaikki mahdollinen meni putkeen. Duunissa sykähtelin, sain haasteellisia tehtäviä ja hoidin ne kaikki kunnialla, kai. Nyt pitää ilmeisesti alkaa jo pikkuriikkisen huolestumaan, K kyseli mahdollista osallistumistani taiteiden yöhön, mutta päätin tällä kertaa skipata. Vaikka päivä oli muuten mitä mainioin, uskon etten olisi ollut kovin virkeää seuraa ja huomenna on pakko herätä aikaisin ja olla skarppina töissä. Tulkitsin tuon kuitenkin varovaisena treffailuehdotuksena.

K soitti jo toisen kerran tauon, pitäisiköhän tässä jo huolestua :) Ehkä en nyt kuitenkaan vieläkään tee johtopäätöksiä muutaman viikon välein tehtävien puheluiden perusteella. Ei siinä mitään, sen kanssa on aina kiva jutella. Ilman mitään sen kummempia taka-ajatuksia. Onpas ollut muuten taas hieman mitäänsanomattomat kaksi päivää. Savua tunkee joka tuutista ja päätä särkee. Uutiset huutavat kuolleita. Murrr, pitäisi mennä varmaan talviunille.

Käsittämätöntä miten kesän jälkeen postiluukusta tipahtaa kerralla melkein 400 euron edestä laskuja, niin että loppukuun budjetti meni täysin uusiksi. Ilmeisesti muillakin on samaa ongelmaa. Päätinkin tästä syystä jättää pari seuraavaa viikonloppua väliin viihdepuolella. Eipä sen puoleen, kaikki kaveritkin tuntuvat lymyilevän omissa puuhissaan.

Kävin tänään huvikseni juoksemassa Cooperin testin. Se testaa enimmäkseen vauhtikestävyyttä, jota en ole juuri ollenkaan treenannut. Sain tulokseksi 2700m ja taulukoiden mukaan se näyttäisi tarkoittavan “hyvää”. Olen ihan tyytyväinen tulokseen. Tarkoitus olisi osallistua hieman koemielessä Vantaan Maratonille. Ei tosin täyspitkää, pelkkä puolikas. Muutama muukin bloggaaja on ilmeisesti osallistumassa.

Olen muutenkin taas aktivoitunut hieman kesäloman jälkeen liikuntapuolella, olen ravannut töihin edelleen pyörällä ja koittanut käydä salilla 2-3 kertaa viikossa. Olen vasta eksästä eroamisen jälkeen aloittanut liikkumisen uudestaan, en tiedä mistä syystä. Varmaan siksi että nyt on enemmän aikaa käytettävissä ja olen huomannut taas kuinka koukuttavaa touhua se on. Esimerkiksi tämänpäiväisen juoksentelun jälkeen oli aika euforinen olo. Lisäksi olen huomannut selkeitä myönteisiä vaikutuksia yleiseen olotilaan. Kiitos kavereille, jotka raahasivat minut hieman väkipakolla lenkille ja salille.

Tulipa vastaan tällainen leffa nimeltä Brick, joka yllätti aika positiivisesti. Kyseessä on mielenkiintoinen film noir dekkaritarina. Aika harvinainen tyylilaji nykyisissä Hollywood-leffoissa, mutta toimi ainakin minuun. Viimeksi olin yhtä hämmentynyt katsoessani Mulholland Driven.

nyt soi: Technical Itch - The Hand (Dungeon Master Remix)

Sinkkuelämää loppui jälleen kerran. Viimeinen jakso oli kyllä kieltämättä aika snif. Tekisi kovasti mieli hankkia tuo kenkälaatikko, jossa on kaikki kuusi kautta. Toisaalta onhan tuota tullut vahdattua erinäisissä pätkissä jo kolmeen kertaan televisiosta. Tänään voipi vielä vahdata Kim Cattrallin seksiälyn.

Minua yritetään näköjään parittaa jo Blogistaniassakin. Tuli tuosta mieleen ylipäätään tämän blogin kirjoittaminen. Ainakaan seuran etsiminen se ei ollut. Alkuperäinen tarkoitukseni taisi olla vain sellainen yksinkertaisesti päiväkirjan pitäminen. En todellakaan ole mitään kirjoittajatyyppiä, mutta välillä huomaa kuinka asioita selventävä vaikutus sillä on. Arvostan suuresti niitä joilla sanan säilä on hallussa, koska itsensä ilmaisu kirjoittamisen kautta ei ole helppoa. Toisaalta minusta on aina kiva välillä vain palata ajassa taaksepäin, katsella vanhoja valokuvia ja lueskella vanhoja postauksia. Kaipa se on sitä ihmisen perustarvetta saada järjestystä tässä kaaottisessa maailmassa.

np: Armin van Buuren - A State of Trance Episode 262 \o/

Onkohan minusta tulossa kliseinen nettideitti-ilmoitus? Tykkään käydä tuulettumassa, mutta välillä käyvät aivan yhtä hyvin myös rauhalliset koti-illat. Ainiin olen lisäksi urheilullinen ja katseen kestävä. Kaipa suurin osa nuorista aikuisista kuuluu tuohon luokkaan, ainakin hyvin suuri osa kaveripiiristäni. Tosin eipä tuollainen ilmoitus sytytä varmaan ketään. Pitää olla sitä paljon puhuttua särmää.

Loppukevennykseksi pätkä Wedding Crashersista:

Vietin pitkästä aikaa ns. rauhallisen viikonlopun. Lauantaina reippailin ja lähdin heti aamusta lenkille. Polvi on vihoitellut vaelluksesta lähtien, eikä ole vieläkään oikein kunnossa. Tässä on jo kuukausi mennyt, joten olen jo hieman huolestunut. Siivoilin kämpän tiptop-kuntoon ja kävin hieman shoppailemassa. Hommasin digiboxin, vaikka alkuperäinen suunnitelma oli kapinoida koko järjestelmää vastaan viimeiseen asti. Samalla reissulla tarttui hieman sälää pyörään. Illan lähetessä puhelin soi taas kutsuvasti radalle, mutta koska ei ollut yhtään sellainen fiilis, päätin passata. Ja kuuleman mukaan tein ihan oikean ratkaisun.

Tuli mieleen taas sinkkuus käsitteenä. Tai lähinnä siinä miten se koetaan pääsääntöisesti negatiivisena asiana. Muistan itse, kuinka itse seurustellessa hetkittäin katsoi kateellisena sinkkukavereita, jotka saivat mennä täysin omia menojaan. Nykyään se on sitten taas päinvastoin. Ilmeisesti milloinkaan ei ole hyvä. Nytkin selvisin hienosti viikonlopun ylitse kavereiden ja pienen puuhastelun avustuksella. Toinen asia tuntuu olevan se, että jos sinkulla on jotain häpeningiä mies/naisrintamalla niin kuviot tuntuvat olevan kaikilla aina tuskastuttavan epäselvät. Jätetään soittamatta, ei tiedetä toisen tai edes omia aikeita, pelaillaan pelejä tai ollaan muuten vaan mystisessä epätietoisuudessa koko jutun vakavuuden suhteen. Ei parisuhteen aloittaminen voi olla oikeasti noin vaikeaa, eihän? Haluaisin jotenkin tavallaan uskoa siihen kliseiseen “rakkauteen ensisilmäyksellä”, vaikka jo pelkästään käytännön syistä. Vaikka valitettavasti oikeassa elämässä molemminpuoleinen kiinnostus tulee pikkuhiljaa.

So all that’s left is the proof that love’s not only blind but deaf