Pari päivää ollut taas jotenkin hieman alavireinen fiilis. Olen pyörinyt enimmäkseen neljän seinän sisässä, joskin eilen sain sen verran aikaiseksi, että kävin testaamassa pyöräilyä neljän vuoden tauon jälkeen. Sain kesäfiiliksen sentään hetkeksi kauniin sään, vauhdin hurman ja musiikin avulla. Sekin hyvä fiilis loppui nopeahkosti kun tulin takaisin himaan.
Se on kohtuullisen syvältä, kuinka joskus yksin ollessaan alkaa pohtimaan liikaa. Taas tätä sinkkuna olemista. On yli vuosi ravattu yössä, treffailtu kaveripiirin tuttuja ja niin edelleen muttei siltikään mitään. Saan kyllä toisaalta syyttää itseänikin saamattomuudesta. Eräs kaveri on ahkera nettideittailija, pitäisiköhän sitä itsekkin “alentua”. Tapasin eksäni sitä kautta ja oltiin yhdessä muutamia vuosia. Olen vain jotenkin muuttunut sosiaalisemmaksi tässä viimeisen parin vuoden aikana, joten tutustun ihmisiin mieluummin oikeassa elämässä.
Onpas taas niin paljon angstia ilmassa, että alkaa itseänikin naurattamaan. Viimeisiä lomapäiviä viedään, joten taidanpa pikkuhiljaa ryhdistäytyä ja painella uimahalliin purkamaan stressiä.
np: George Acosta feat. Truth - The Other Side (Signalrunners Remix)

Tuttu tunne, yksin olo tuntuu joskus tosi raskaalta. Baarissa harvoin tapaa ketään mielenkiintoista, ja jos tapaa humalatila koituu usein kohtaloksi. Itse olen kaveripiirin melkeinpä ainoa sinkku ja välillä tuntuu nöyryyttävältä kun kaverit yrittävät väkisin etsiä mulle miestä tai parittaa omien poikakavereidensa kavereille. No, kesää on vielä jäljellä, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu!
Comment by Laura — 25.7.2006 @ 8:05
Eikun rohkeasti vaan nettideittailemaan. Ainakin siitä saa kokemuksia, jos ei muuta :D.
Comment by MT — 25.7.2006 @ 15:39