Puh, ensimmäinen varsinainen lomapäivä meni kyllä täysin laivareissusta palautuessa. Oli ihan onnistunut reissu, vaikka ei kenelläkään oikein ollut mitään sutinaa. Laivan baarissa miesten ja naisten suhde oli noin 90/10. Oli aika veikeän näköistä miten massat alkoivat liikehtiä tiettyyn suuntaan heti jos joku nainen eksyi tanssilattialle. Asiallisesti oltiin, vaikka olimme kaikki aika tukevassa humalassa. E totesikin että alkaako se ikä ja kypsyminen jo vaikuttaa, aikaisemmin ollaan heitelty kansituoleja mereen, heräilty putkasta yms. nuoruuden koohottamista.

Olen myös huomannut, että jo muutama kertana puheenaiheet iltaa aloitellessa ovat olleet aika vakavia. Omakohtaisia kokemuksia lähipiirissä tapahtuneesta pedofiliasta ja itsemurhista. Sanoin itse nuo tarinat kuultuani, että olen varmaan sitten päässyt tähän asti elämässä jotenkin helpolla, koska minun ei ole tarvinnut käsitellä tuollaista missään elämän vaiheessa. “Ainoastaan” eräs perhetuttu ja lapsuuteni esikuva joi itsensä hengiltä, parhaan kaverin vanhemmat erosivat myöskin alkoholin takia. Se on tuonut perspektiiviä omaan alkoholinkäyttööni sen verran, että tiedän sen joillekkin olevan ongelma. Toisaalta ne joilla oli ollut hieman ankarampia kokemuksia, totesivat että jokaisella on ne omat synkät juttunsa eikä niitä voi edes suhteuttaa aina toisiinsa.

Kaikesta tässä postauksesta olleessa synkintelystä huolimatta olen aika hyvällä lomafiiliksellä. Olen pari päivää nauttinut puhtaasti lorvimisesta, heräillyt myöhään, katsellut leffoja ja ollut puhtaasti aivot narikassa. Nyt pitää jo hieman ryhdistäytyä.