Oltiin eilen tosiaan Suomi24:n sinkkubileissä. Aika harvalla niitä parituslappuja löytyi rinnasta, mutta kävi kerrankin säkä ja minut löydettiin alta puolen tunnin. Kyseessä oli aika kivanoloinen liikunnanopettajaksi opiskeleva neito. Juotiin siinä drinksut ja juteltiin niitä näitä. Loppupeleissä suurin osa ajasta meni “työasioihin”, koska hän oli kirjoittamassa jonkinnäköistä dieetti/ruokakirjaa, eikä ollut löytänyt vielä kustantajaa sille. Lykkäsin numeroni ja käskin ottavan yhteyttä jos tarvitsee aiheen tiimoilta konsultointia. Mikäli ymmärsin oikein, kyseessä oli varattu henkilö, ainakin hiton iso bodari hengasi samassa seurueessa :) Toivoteltiin hyvät illanjatkot ja jatkettiin omia menojamme. Parilla kaverilla ei käynyt aivan niin hyvä tuuri, molemmille oli sattunut sama numero jonkun toisen kilpakosijan kanssa ja naisia oli ilmeisesti vain yksi. Yksi onnistui kuudet pakit saatuaan hommaamaan treffit huomiselle.
Oli kyllä sinänsä virhe vaihtaa 51:sta toiseen baariin, koska Helsingin yöelämä oli tällä kertaa hyvin hiljainen. Olen viimeksi vappuna nauttinut, joten nyt olo on taas pitkästä aikaa hehkeä. Nukahdin vienosti koneen ääreen chill outtia kuunnellen.
