Onpas blogittamistahti hieman hiipunut. Se on vain prioriteeteissa hieman alhaalla varsinkin nyt kun on muutenkin aika paljon tekemistä. Eilen ravattiin välit duuni, koulu, duuni, treenit ja himaan. Ensi viikonloppu pitäisi viettää visusti neljän seinän sisällä lopputyötä viilaten. Noh se siitä kiireen valittelusta.
Treffit vappuna ihanuuden kanssa jäivät kokematta, koska olin suoraan sanoen aikamoisessa koistisessa koko päivän. Noh meseiltiin siinä kaikkea taivaan ja maan väliltä, vaikka olin vissiin vähän äreällä päällä. Sovittiin treffit hamaan tulevaisuuteen. Tuleepahan sekin nyt sitten koettua, blogitreffit. Noh en tiedä miten tuo eroaa jostain netin deittipalveluista, kumpikin vain tietää jo toisesta ehkä pelottavankin paljon enemmän. Taino, kyseessähän eivät ole treffit sanan varsinaisessa merkityksessä.
Joku on näköjään keksinyt Sinkkusulkkiksen. Eli laitetaan sinkut pelaamaan sulkapalloa keskenään. En vain oikein tiedä miten esimerkiksi keskustelu luonnistuu verkon yli, itse hivenen kilpailuhenkisenä keskittyisin varmaan siihen tärkeimpään, eli voittoon :) Ihan hauska idea sinänsä, taitaa vain kaikissa tällaisissa sinkkujotain jutuissa olla ideana yksinkertaisesti se, että pistetään sinkut tutustumaan toisiinsa ja katsotaan kehkeytyy siitä mitään. Kun miettii, niin toisaalta voisi olla hyvä poistua välillä omista piireistä, koska potentiaalisia vaihtoehtoja ei ole esimerkiksi kavereiden tai harrastusten kautta kovin montaa löytynyt.

Voi se olla hyvä idea “pistää” sinkut tutustumaan toisiinsa: tapaa normaalikuvioiden ulkopuolisia ihmisiä, joista voi löytyä “se joku”. Ehkä sitä kautta saa uusia kavereita, joiden kautta seuraa lisää sinkkututtavuuksia, ja saa tietää (?) ketkä ovat sinkkuja. (Edellyttäen, että paikkakunnalla ei ole kovin pienet piirit, jossa lopulta päädyt huomaamaan, että kaikki tuntevat toisensa jollain tavalla.) Pahimmassa tapauksessa tuloksena on katastrofi ja ihannekumppanin piirteet-lista kasvaa kilometritolkulla. ;)
Comment by päivänsäde — 4.5.2006 @ 19:26
Tervasaaren Kesäteatteri! JEE! Mutta ensin heitän jatimaticin suon yli Tukholmaan!
(kukaan ei varmaan tajunnu tätä juttua…)
Comment by Simon LeBon — 4.5.2006 @ 21:25
Höpsis! Et sä mitään äreällä tuulella oo ollu! Tai sit oot osannu piilottaa sen tooooosi hyvin :) Mese on kyllä huippujuttu!
Comment by Itse Ihanuus — 5.5.2006 @ 8:35