Olen ottanut tiukan kurin käyttöön muutamien viime päivän aikana. Valmistumiseen on aikaa muutama viikko ja lopputyön palauttaminen on ollut viilattavana joka ilta viimeisen viikon aikana. Jäljellä on vielä palautekierros ja korjauksien tekemistä. Olen onneksi saanut muutaman juuri lukion käyneen kaverin kaljapalkalla oikolukijoiksi. Itselläni edellisistä äidinkielen kursseista on jo parisen vuotta, joten kaikki äidinkielemme säännöt eivät ole ihan selkäytimessä. Kaiken kuitenkin pitäisi tuossa lopputyössä olla vimpan päälle. Olen jo lupautunut uhraamaan koko vappuviikonlopun asialle, mikäli asia niin vaatii.

Kuljen tällä hetkellä samalla lailla laput silmillä kuin K ja alan ymmärtää miksi treffailu tässä tilanteessa ei kiinnosta. Työn, harrastusten ja koulun sovittaminen yhteen on jo ihan riittävän haastavaa. Olen kuitenkin huomannut, että pienen paineen alla sitä saa kumman paljon paremmin aikaiseksi.

Tältä viikolta on jäänyt mieleen työ-K:n kommentti “pitäisi vissiin kohta hommata lapsia, ettei vaikuta looserilta vappupiknikillä, jossa monella kaverilla on mukana jo muksuja”. Se on minua vuotta nuorempi , joten tuollainen heitto sai taas ajattelemaan yhteiskunnan luomia paineita sinkkuja kohtaan. Jos alle kolmikymppisenä ei ole kumppania tai lapsia, sinulla täytyy olla jotenkin epäonnistunut elämä. Varmaan jokainen on kokenut sukulaisten kyselyt tyttö- tai poikaystävistä. En tiedä naisten biologisesta kellosta mitään, onko kyseessä loppujen lopuksi fyysinen vai psyykkinen “oireyhtymä”.

Itse en koe lapsien hankkimista nykyisessä elämäntilanteessa mitenkään ajankohtaisena, tärkeämpää olisi ehkä kuitenkin löytää se kumppani ensin. Tuntuu että minulla ei ole haluja puoleen tai toiseen lasten hankkimisen suhteen.