Olipas turhuuden täyttämä päivä. Vinkkinä voin sanoa, että jos olette tekninen projektipäällikkö, valmistelkaa esityksenne ja miettikää etukäteen mitä kysymyksiä asiakas mahdollisesti esittää. Olisin voinut tehdä iltapäivän muutakin kuin kuunnella itsestäänselvyyksiä ja saada kaikkiin kysymyksiin vastauksen “nyt täytyy sanoa etten tiedä, täytyy ottaa selvää”. Sain kuitenkin sen verran itsestäni, että kävin duunin jälkeen vielä salille ja sieltä Selloon shoppailemaan. Tällä kertaa mukaan tarttuivat luistimet, lätkähanskat ja maila. Tarkoitus olisi käydä verestelemässä vanhoja muistoja (viimeksi luistimilla 5 vuotta sitten) ja käydä vetämässä Puotilan retkiluistelureitti. Olen koittanut hankkia vähän erilaisia urheiluharrastuksia, jotta mielenkiinto pysyy ylhäällä.

Tämän viikon ajattelin olla ottamatta yhteyttä itse K:hon ja katsoa tuleeko sieltä suunnalta mitään aloitetta. Salassa blogin kirjoittajan kommentti oli jotenkin sellainen mitä kaipasinkin. Itse aina omassa ahdingossaan osaa ajatella kaikkia itsestäänselvyyksiä. Olen päätynyt harkinnan jälkeen seuraavaan: jatkan samaan tapaan, ellen saa selviä signaaleja toisesta suunnasta että turha yrittää. Se ei vaikuta yhtään sellaiselta henkilöltä, joka pelkäisi sanoa totuuden. Toisaalta olen ollut niin herttainen treffailtava, että kai se pelkää eniten minun reaktiotani :)