Viikonlopun tapahtumat ja vierailut pistivät hieman ajattelemaan nykyistä elämäntilannettani. Olen aina koittanut imeä oppia ympärilläni olevista ihmisistä ja heidän tekemistään ratkaisuista. On samanikäistä kaveria, joka sai jo ensimmäisen lapsensa, on toisiin naimisiin mennyttä isosiskoa ja Ruotsiin muuttanutta kaveria. Tuntuu jotenkin, että kaikkia yhdistää se tekijä, etteivät he välttämättä ole tarkoituksellisesti suunnittelleet asioiden kulkua siihen suuntaan missä he ovat nyt. Sellainen tietty epävarmuus sekä hyvät ja huonot yllätykset tuntuvat kuuluvan jokaisen elämään.

En keksi oikein mitään huonoa nykyisessä tilanteessani, ainoastaan ehkä se seurustelukumppani puuttuu. Olen valmistumassa keväällä, minulla on jo erittäin hyvä työpaikka ja ystäviä. Olen viime aikoina ollut onnellisempi sinkkuna, kuin aikoihin viimeisen seurustelun aikana. Olen aloittanut uusia harrastuksia ja huomaan nauttivani tietystä vapaudesta menojeni suhteen. Tällä hetkellä ainut kysymysmerkki on K. Enpä ala itseäni viiltelemäänkään, vaikka se menisikin puihin :)