Lähdin perjantaina suoraan duunista junalla kohti Tamperetta. Perjantai meni porukoiden kanssa seurustellessa. Lauantaina kävin katsomassa kaverin kolme viikkoa vanhaa tyttövauvaa. Olihan se kieltämättä aika suloinen, kun se sylissä ollessa tirkisteli puoliksi avoimin silmin. Siittä paineltiin suoraan siskonpojan 1-vuotis synttäreille, jossa oli enimmäkseen siskon uuden miehen puolelta sukua. Sieltä painuttiin sitten suoraan J:lle, joka piti synttäribileensä Tampereelle. Meitä oli pieni sakki, mutta hauskaa tuntui silti olevan.
Ilta oli jotenkin miehekäs vaihteeksi. Painin opetusmielessä jujitsua harrastavan kaverin kanssa, joka haastoi minua aikaisemmin lajin pariin. Fyysisesti vahvempana luulin että minulla olisi ollut jotain mahdollisuuksia, mutta jouduin kyllä aika nopeasti nöyrtymään. Parissa kuristusotteessa ja lukossa tuntui, että taju lähtee n. kolmessa sekunnissa. Ihan järkevältä harrastukselta tuntui, vaikken itsepuolustuslajeista mitään ymmärrä.
Päätettiin katsastaa paikallinen Sedun Onnela, jossa oli samaa ainakin suomirock-osasto pöydällä-tanssimis-tankoineen. J onnistui jotenkin hukkaamaan luottokorttinsa, joten sen hässäkän selvittelyyn meni melkein tunti. Se hieman latisti päivänsankarin juhlintaa. E:llä oli taas meno päällä, se tuntui yrittävän iskeä kaikkea mikä liikkuu. Hauskinta on, että E on yleensä se porukasta, jolla lykästää naisten suhteen, mutta tällä kertaa natsasi vasta loppuillasta. Juttelin jonkun aikaa sen kaverin kanssa niitä näitä. Vaikutti ihan mukavalta tytöltä. Kävin haastattelemassa tiskijukkaa ja muutama sinkkumiehen toivebiisi tulikin illan aikana. Tappiin asti painettiin. Tampereella tuntuu olevan sama ongelma kuin stadissakin, taksijonot ovat pitkiä ja tällä kertaa kaikki eivät mahtuneet edes busseihin. Päästiin kuitenkin loppujen lopuksi perille.
Päivä meni potiessa ja lähdettiin ajelemaan illan suussa takaisin Helsinkia. Vietin omaa kivaa takapenkillä tekstaillen K:n kanssa. Soitin illalla vielä perään, mutta se jäi sattuneesta syystä vähän lyhyeksi puheluksi. Tyttöjen leffailta. Oli ihan hauskaa juttua taas. Pitää kehitellä jotain treffiajatusta ensi viikolle. Paljon kohua aiheuttanut ystävänpäiväkortti meni perille perjantaina, kovasti kiitteli, mutta en mitään sen kummempaa palautetta saanut.
Tämän viikon ehdoton biisilöytö on seuraava, ollut muutaman tunnin tehokuuntelussa. Upposi ja kolahti.
