Jahans, minut on haastettu.

Homman nimi: Kirjoitan merkinnän, jossa paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Haastan itse seuraavat henkilöt: Vansku, Stardust, Ope, Nettideittailija, sekä Sinkku-Minttu.

Tässä Sinkkumiehen viisi omituisuutta:

Puhelimen torkku

En ole herännyt ensimmäiseen kellonsoittoon kolmen viimeisen vuoden sisällä kertaakaan. Laitan kellon soimaan yleensä vähintään puoli tuntia ennen varsinaista herätystä ja hakkaan torkkua vähintään 2-3x ennenkuin nousen oikeasti sängystä. Ennätykseni on 2,5h torkulla, eli yhteensä 15 torkkua. Koko sen ajan makasin sängyssä.

Siivoussyklit

Siivoan kerran viikossa kämpän tiptop. Kerrytän viikon tiskejä ja vaatteita ympäriinsä, kunnes aina lauantaina viimeistään siivoan kaikki paikat. Sama asia jääkaapissa oleville tavaroille.

Musiikkia aina ja kaikkialla

Aamulla heitän luurit korville ja töissä on pakko kuunnella musiikkia koko ajan, että pystyn edes johonkin älylliseen toimintaan. Kun pääsen kotiin, on pakko pistää samantien pistää stereot päälle.

Spontaanit tanssi- ja laulusessiot

Välillä sopivassa fiiliksessä saatan ruveta tanssimaan peilin edessä tai lauleskelemaan yksikseni. Olen ajatellut oikeasti ottavani laulutunteja, että osaisin laulaa edes jotenkuten nuotilleen.

Järjestys kylpyhuoneessa

Suihkun päällä olevassa telineessä on oltava aina tietty järjestys. Pesuaineet aina vasemmalla, shampoo ja hoitoaine aina oikealla, juuri tässä järjestyksessä. Mikäli joku kaveri sattuu lainaamaan niitä ja sotkee järjestyksen, asettelen ne takaisin oikeaan järjestykseen.