Joulunvietto alkoi minun osaltani eilen, lähdin illalla Pendolinolla Tampereelle kotia kohti ja kus kummaa, sehän hajosi 20km ennen määränpäätä, perille pääsin n. 1,5h myöhässä. Kyseinen tapahtuma pääsi uutisiin asti. Oli jotenkin joulumieli jo valmiiksi kateissa, koitin tänään aamulla hakea sitä paketoimalla lahjat. Sitten haettiin mummo kylään ja siitähän se vain huononi. Mummolla on todettu Alzheimer ja viime keväältä tauti on vain pahentunut. Koko aattoillan keskustelu meni jotakuinkin näin:

“joko sulla on lapsia?”
“entäs onko morsianta?”
“mikä sun nimi on?”

Oli hieman masentavaa huomata, että itsellekkin aika läheinen kärsii sairaudestaan. Samojen asioiden jankkaaminen koko päivän ajan alkoi kieltämättä käydä myös omille hermoille, vaikka eihän sairaudelle voi mitään. Syötiin, jaettiin lahjat, vietiin mummo kotiin ja käytiin hautausmaalla viemässä kynttilät. Syötiin vielä kerran ja jäin yksinäni katselemaan ah niin ihanaa Amélieta. Heräsin sohvalta ja ajattelin hieman fiilistellä jouluyön kunniaksi. Huomenna tai maanantaina voisi käydä morjestamassa Tampereen kavereita, mikäli aikaa riittää.

Minusta joulu on yllättävän paljon parisuhdejuhla. Minusta olisi ainakin kiva nyhjöttää jonkun kanssa ja antaa kivoja lahjoja. Ehkä osaltaan joulutunnelman katoamiseen on, että tämä on pitkästä aikaa “yksinäinen” joulu. Ymmärrän hyvin miksi yksinäiset ihmiset masentuvat jouluna, koska joulu vain korostaa yhdessäolemisen pakkoa. Lisäksi rupesin miettimään suomalaista joulun viettoa yleisesti, jouluhan on perinteisesti hyvin hillitty ja harras juhla. Tuntuu että kaikenlainen ilonpito on lähes kielletty, käydään kirkossa ja hautausmailla, kuunnellaan surumielisiä joululauluja ja niin edelleen. Toivoisin että joulu olisi aidosti iloinen juhla.

Vaikka Sinkkumiehen joulu ei mennyt oikein putkeen, kaikesta huolimatta haluan toivotella kaikille:

Ihanaista joulua!