Eilen yksi duunikaveri pyysi tekemään joulukortin itselleen, joten päätin samalla tehdä oman itselleni. Kolme minuuttia photoshoppailua ja kortti oli valmis. Siihen tuli taiteellisen näköinen tonttu, joka muodostui <8)-< hymiöstä. En ole aikaisemmin lähetellyt joulukortteja, koska opiskellessa se olisi ollut vain muutenkin ylimääräinen menoero tiukkaan joulubudjettiin. Oli ihan hauska rustailla kortteja ja koitin pistää jonkun hauskan persoonallisen tervehdyksen jokaiselle vastaanottajalle. Itse ainakin ilahduin kaikista saamistani joulukorteista, toivottavasti vaikutus on sama. Minulla on yksi joulumerkki vielä jäljellä, joten mikäli joku haluaa tämän harvinaisuuden niin laittakoon osoitteensa pikapikaa sähköpostilla osoitteeseen sinkkumies@gmail.com. Näitä on jäljellä vain siis yksi kappale :)
Kävin samalla shoppailemassa, mukaan tarttui paita, kravatti, tiukka pipo sekä Bossin Energise lahjasetti. Kraka ja pipo olivat hieman hassiostoksia, koska kraka ei sopinutkaan sitten kokonaisuuteen. Pikkujouluihin näitä asusteita siis kaavailin. Kaupassa kokeilin krakaa samantyylisellä takilla, mutta ei. Noh kelpaahan se onneksi puvun kanssa. Pipon nappasin hetken mielijohteesta, enkä jaksanut edes sovittaa. Se oli sellainen tiukka hiphop-pipo, mutta sehän olikin tilkan iso, niin että päälliosa meni rumasta rutulle.
Eilen ryhdistäydyin fyysisestikkin ja kävin salilla. Meni ihan hyvin siihen asti, kunnes kaksi reilusti keski-iän ylittänyttä miestä alkoi vetämään ihme settiä. Kuuntelin puoli tuntia “monta kaloria sulla on?” “mulla on xx” “paljon kierroksia” hokemista puoli tuntia, kunnes minulle riitti. Herrat olivat siis kuntopyörien selässä.
Ainiin ja näin tässä yksi yö unta, jossa harrastin seksiä erään kaverini tyttöystävän kanssa. En tekisi sitä koskaan oikeassa elämässä, mutta uni oli aika hauska. Unessa ajattelin, että tämähän on todella väärin kaveria kohtaan, mutta sitten oma napa oli tärkeämpi. Eilen tyttökaveri tuli kyselemään hieman läpällä että olenko nähnyt viime aikoina kivoja unia, koska “järkyttyi” kuullessaan tämän jutun kaveriltani. Heitettiin siinä jotain viatonta flirttiä ja poikaystäväkin oli läsnä. Oli ihan hauskaa.
