Hyms erittäin omituista. Istun taas bussissa ja sisällä kalvaa jännä tunne. Kuten aikaisemmassa postauksessa mainitsin, ihastun uudestaan lähes joka aamu. Tänään tunne tuli vielä hieman vahvempana. Edessäni istuu jälleen kerran kaunis nainen, jonka takaraivoa olen tuijottanut haikeana. Rinnasta ahdistaa hyvällä tavalla, ajatukset ovat sekaisin ja tekisi mieli mennä juttelemaan. Sitten muistin milloin viimeksi on tuntunut tältä. Se oli joskus yläasteella, jolloin ihastus tyttöön sai aikaan aivan samojae oireita. Olen hieman hämmentynyt että pariutumisvietti tuntuu näin voimakkaalta.
Tohtorin hypoteesillinen diagnoosi on lemmenkipeys. Lääkkeeksi voisi tarjota tervettä säännöllistä parisuhteilua. Valitettavasti EU on suositellut käsittelemättömien parisuhteiden käyttämistä ja ihmiset ovat hamstranneet lääkkeitä laajan parisuhde-epidemian pelossa. Minusta pelko on aiheeton, parisuhteita tulee ja menee, vuosittain niihin kuolee aina suurinpiirtein sama määrä ihmisiä. Epidemian suurin uhka kohdistuukin lähinnä Sedu Koskisen lompakkoon. Vaarallisen maailmanlaajuisen parisuhde-epidemian puhjetessa suosittelen tilkitsemään ovet ja tuuletusaukot sekä pysyttelemään visusti sisällä koko talven yli. Keväällä kaikki alkaa taas alusta.

Hmm…Yläasteella ne tunteet olivat ihania, vatsassa lensi perhosparvi ja posket punottivat kuin kahdenkymmenen asteen pakkasella :)
Asia on, rakas sinkkumies, nyt kuitenkin niin että sun yläaste-ajoistasi on jo jonkin verran aikaa. Silloin oli todella outoa mennä puhumaan tytöille ja ujous varmasti otti vallan.
Nyt sä kuitenkin olet MIES ja sun täytyy ihan oikeesti ottaa itseäsi niskasta kiinni ja mennä vaan puhumaan niille tytöille,vaikka sitten tuntemattomalle kaunottarelle bussissa tai postinkantajalle duunissa. Mitä sulla on menetettävää?
Yritä nyt hyvä ihminen ymmärtää sellainen ei-ihana asia,että kukaan ei tule sua kotoa hakemaan,ja rakkauden eteen pitää tehdä vähän amorin töitä,vaikka yleensä väitetään että “kyllä se sitten tulee kun on tullakseen”…Mutta asioita voi aina vauhdittaa ;)
Ei sun tietenkään tarvii mennä heti paukauttamaan päin naamaa että olet kiinnostunut,mutta pienikin juttelu voittaa aina täyden hiljaisuuden.
Vähän puhtia peliin ja kisu kainaloon ;)
Kiinnostavaa seurata mitä tapahtuu!
Comment by -M- — 28.10.2005 @ 16:24
Taudilleni on viimein löytynyt dg! Kiitsa Sinkkis ;D
Comment by Lz — 30.10.2005 @ 17:45