Eilen oli piilolinssien sovitus Instrussa ja ei kovin putkeen mennyt. Soittelivat töihin, että pääsisinkö mitenkään aikaisemmin, koska he “olivat buukanneet liikaa asiakkaita”. Sanoin että pääsen maksimissaan vartin etuajassa, koska olin muutenkin “lintsaamassa” töistä. Perille päästyäni minut laitettiin heti odottamaan. Odotin käytännössä sen ajan, jota minua pyydettiin tulemaan etuajassa. Grrr. Sitten päästiin täyttelemään kanta-asiakastietoja ja mitäs kummaa, optikko kädetti koneen kanssa niin että homma tehtiin varmuuden vuoksi kolmeen kertaan. Lisäksi selvisi että joudun tulemaan myöhemmin uudestaan, koska näöntarkastusta ei voida tehdä buukkausten mentyä sekaisin. Aaargh. Sitten päästiin treenaamaan linssien paikalleenlaittoa, joka vaati useamman yrityksen. Sitten optikko katosi yhtäkkiä kymmeneksi minuutiksi ja huikkasi mennessään että treenaa vaan yksinäs. Loppujen lopuksi saatiin homma pulkkaan ja olin tyytyväinen. Jotenkin tuli mieleen esimerkit koulutuksista miten asiakaskontakteja ei saisi hoitaa. Noin, nyt olen purkanut patoutumani.

On aika outoa olla ilman laseja. Pientä totuttelemista on vielä, ainakin tämän päivän totuttelusta oli tuloksena armoton päänsärky. Yksi tärkein piilareiden hankintaan vaikuttanut asia on ulkonäkö. Muutaman vuoden vanhat linssit eivät yksinkertaisesti sovi nykyiseen tyyliin. Ja olen tiedostanut sen itsekkin, saan tästä varmasti pienen itseluottamusbuustin. Vielä pitäisi hommata vielä uudet lasit. Ajattelin jotain kevyempia, esim. kokonaan kehyksettömiä.

Puuh, exälläkin on jotain tietokoneongelmia joissa pitäisi avittaa ja tiedän jo etukäteen mihin se johtaa. Huutoon ja siihen että minulla palaa käämi. Tämä siksi, etten kestä ex-tyttökaverin tapaa kiukutella kun jokin asia ei toimi heti laakista. Tonyn kanssa pitäisi lähteä illalla lenkille, joten taidan vetää päikkärit sitä ennen. Minulle on tullut nykyään tavaksi halata aina yhtä tyynyä, alkaa ilmeisesti “hellyydenkaipuu” tehdä tehtävänsä.