Olipas taas dejá vu perjantaista. Taas piti ottaa muutama kalja Tonyn kanssa ja mennä nukkumaan ajoissa mutta… Aluksi seuraan liittyi Satu, sitten vielä Jarmo ja Elias. Humalatila ja seura vaikuttivat sen verran että baariinhan voisi lähteä. Tony ja Satu lähtivät viime tipassa himaan ja urhoot jatkoivat suunnitelmien mukaan Kannunkulmaan. Kerrankin kotisivut, jotka aidosti kuvastavat paikan menoa.
Paikka oli alta parikymppisten paikka selkeästi ja meno sen mukaista. Plussaa hyvästä seurasta ja se että Jarmo pisti minut tanssimaan hitaita tytön kanssa. Se jäi kuitenkin siihen vaikka taksijonossa esiteltiin kutsuja jatkoille. Taisin muutenkin hieman jäätää, tanssilattialla yksi blondi tunki koko ajan eteen tai sitten vain minulla on vilkas mielikuvitus. En tajunnut tehdä mitään aloitetta, vaan pompin takaisin lattialla kavereiden luokse. Voisin kuvitella, että naisia ei hirveästi kiinnosta perseenkähmimisyritykset tanssilattialla. Lisäksi oli aika koomista kun välillä lattialla oli kaksi naista tanssimassa ja ympärillä seisoo sellainen kuuden miehen tiivis rinki. Ensi kerralla voisi yrittää edes tervehtiä :)
