En tainnut blogissa mainita, mutta viime viikolla töissä olkapää naksahti kävellessä yhtäkkiä ja meni tunnottomaksi. Pelästyin jo, että slaagiko sieltä tulee. Ilmeisesti joku olkapään kolmipäinen lihas on ottanut siipeensä kuntosalilla. Olen pitänyt sen jälkeen taukoa salilla käynnin suhteen. Koitin tänään varovasti punnertaa, mutta vihlova kipu tuli samantien takaisin. Lepuutetaan sitä sitten rauhassa.

Katsoin tänään Six Feet Underin viimeisen jatkon viidenneltä tuotantokaudelta ja se tarkoittaa sarjan loppua. Kyseessä on mielestäni ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaista draamasarjoista. Mielestäni sarja on onnistunut, koska itse olen kokenut sen parissa aikamoisen skaalan tunteita: iloa, vihaa, hämmentyneisyyttä ja surua. Olo on samantapainen kun hyvän leffan jälkeen. Neljännen kauden jaksothan alkavat MTV3:lla 30.8.

Loppu oli sen verran tunteellinen, ettei sitä voinut kuin katsoa kostein silmin. Lopussa tullut biisi vaikutti siihen osaltaan. Kyseessä oli Sian Breathe Me, kauniin hauras biisi ja toi jotenkin heti mieleen Tori Amoksen. Sanoitukset kertovat mielestäni siitä kuinka ihminen tarvitsee jonkun toisen tukea selvitäkseen vaikeista ajoista.