Viikonloppu meni ennenkuin ehti alkaakaan. Lauantaina oli sen verran komea ilma, että päätettiin lähteä Tonyn kanssa ottamaan arskaa. Mukaan tarttui tietenkin kaappiin jääneet oluet, tanssimatto ja läppäri. Hieman porukka katsoi kiinnostuneena touhujamme ja eräs koiranulkoiluttaja vannotti keräämään tyhjät pullot (siinä vaiheessa jo kymmenkunta) pois. Sehän on selvyys. Jossain vaiheessa bisset ja röökit loppuivat kesken. Tilanteen pelasti Satu, joka raahasi meille seuraan liittyessään mäyräkoiran meille. Tony on onnenpekka…
Ilta meni rattoisasti, Ilkka ja Jarmo tulivat aloittelemaan ja eksyttiin Lepuskin Fenniaan piipahtamaan. Koitin osoitella Ilkalle potentiaalisia ehdokkaita lasteni äidiksi, mutta ei oikein onnistanut. Humalatila ja väsymys oli pilkun jälkeen aika huipussaan. Olin kuitenkin juonut tasaiseen tahtiin puoliltapäivin asti. Seuraavana päivänä olotila olikin sen mukainen, koko päivä meni sohvalla kärvistellessä. Pienestä morkkiksesta huolimatta hauskaa oli.
Sitten surullisin uutisiin, Stadin Sinkku loppuu sellaisenaan satasessa. Ei ole kyseistä strippiä tullut luettua sitten viime kevään, koska duunibussissa on tarjolla Metroa. Stripistä tulee ilmeisesti parisuhteita käsittelevä, koska sarjan päähenkilö Salla on lopulta löytänyt miehen itselleen. Surullista :)
