Olen ollut itseasiassa onnellisempi jo pitkään kuin viimeiset puoli vuotta seurustellessa. Syynä varmasti jatkuvat riidat ja yleinen välinpitämättömyys puolin ja toisin. Olen ottanut elämästä vähän enemmän irti, tapaillut enemmän kavereita ja aloittanut muutaman uuden harrastuksen. Suosittelen kuntosalia sinkkumiehille, joskus paikalla on salista riippuen kivan näköisiä naisia. Samalla tulee treenattua ja mikä sulattaa paremmin naisten jään kuin raudankova sikspäk. Eli kyseessä on win/win situation.

Muutenkin tunnen itseni vapaammaksi ja rennommaksi. Voin sopia aikatauluni ja menoni ensin jotain toista konsultoimatta. Spontaaniudelle on enemmän tilaa. Noh jottei sinkkuelämä vaikuttaisi täysin ruusuiselta, niin kyllä tässä on selkeästi huonojakin puolia. Välillä iskee tietty yksinäisyys ja hellyyden kaipuu. Nyt ei ole kukaan lohduttamassa jos elämä potkii päähän. Ystävät ja kaverit ovat tottakai olemassa, mutta mielestäni se on hieman eri asia. Lisäksi kateus nostaa välillä rumaa päätään. En tiedä miksi tunnen välillä suurta kateutta seurustelevia kavereita kohtaan. Jos sinkkuelämä on tällä hetkellä niin hienoa, niin miksi pitää olla katkera? Kyseessä on kuitenkin aika mieto tunne, enkä koe menettäväni sinkkuna mitään.

Toinen häiritsevä asia on seksin puute. Se on mielestäni yliarvostettua, mutta kyllä ainainen onanointi on aika tylsää verrattuna hyvään seksiin. Toisaalta minulla on ollut aina jonkinmoinen moraali yhdenyönjuttujen suhteen, eli en harrasta niitä. Tällä hetkellä olen kuitenkin kallistumassa siihen suuntaan että jos se on molemmille osapuolille selvä kuvio, että nyt ollaan vain fuckbuddyjä eikä mitään sen kummempaa, on mielestäni ok. Houkutus sinkkumiehenä on aika suuri.

En kuitenkaan väitä ettenkö alitajuisesti etsisi kumppania, mutta jotenkin tuntuu että haluan tutustua erilaisiin naisiin ennenkuin asetan itseni uudestaan alttiiksi. Toisaalta missä sitä oppisi tuntisi toisen paremmin kuin seurustelemalla. Kinkkinen ongelma.