Heräsin neljältä päivällä. Olo jokseenkin sekava, ihankuin olisi vieläkin kännissä. Se johtuu varmasti osittain univeloista. Ainiin juhannus. Homma järjestyi alunperin niin että kaverin vanhemmilla oli omakotitalo vapaana ja sinnehän sitten suunnistettiin jo torstaina kahden täyden ruokakassin ja kaljakorin kanssa. Tarkoitus oli että sinne tulisi meidän porukkaa ja toisen kaverin kavereita, joita kukaan meistä ei oikein tuntenut. Torstai meni pienemmässä porukassa grillaillen ja dokaillen. Oli piristävää vaihtelua siihen normaaliin “mennään johonkin aloittelemaan ja sieltä baariin”.
Aatto aloitettiin aamusta ottamalla aurinkoa. Loppujen lopuksi tuli oltua vessakäyntejä lukuunottamatta ulkona koko päivä. Paloin tietenkin suht pahasti kauttaaltaan. Aurinkorasva onkin nyt ostoslistalla. Ilta meni sitten isommalla porukalla, meitä taisi olla n. 20 henkeä lopulta. Porukka ei ollut toisilleen tuttuja ja osa ryhmittyi täysin omaan kuppikuntiinsa. Osa porukasta vaikutti tosi mukavalta ja tuntui että promillien noustessa illan mittaan juttu luisti vaan paremmin. Itse tottakai sinkkuna yritin jutella tyttöjen kanssa, mutta paikalla ei loppujen lopuksi ollut kuin pari naispuolista sinkkua.
Jossain vaiheessa meno oli aika railakasta, pienehkössä saunassa oli lähemmäs kymmenen henkeä ja porukka hyppi trampoliinilla. En voi kieltää että sinkkumiehen silmää suuresta miellytti alastomien naisten pomppiminen. Kaverin kanssa käytiin juoksentelemassa läheiselle tielle alasti. Oli vapauttava kokemus. Koitettiin liftata kyytiä takaisin ohi kulkevilta autoilta, ainoastaan yksi keski-ikäinen naiskuski hidasti vähän. Loppuyö menikin sitten omaa tahtiaan. Onnistuin säätelemään juomistani aika hyvin, olin koko päivän sopivan humalatilan alaisena. Muutamat sinnikkäimmät, minä mukaanlukien valvoivat aamukahdeksaan. Lopulta oli pakko mennä nukkumaan sohvalle.
Aamulla heräsin yhdentoista aikaan ja olo oli oikeastaan ihan hyvä. Mitä nyt paikkoja kirveli palamisen takia. Porukka alkoi hipsimään kotiin ja seuraavaksi siivottiin kämppä kaveriporukalla. Kaljat ja röökit olivat totaalisen loppu, mikä oli kyllä sinänsä ihan hyvä. Kaverit lähtivät kauppaan hakemaan kaljaa ja ruokaa. Pulloista kertyi 30€. Olo alkoi jokseenkin muodostoa aika hirveäksi. Olo ei ollut ihan tavanomainen krapula vaan univelka pisti jumituttamaan. Tarkoitus olisi kuitenkin lähteä vielä lauantainakin baariin. Loppujen lopuksi ruoka ja saunassa käynti käänsi illan suunnan ja porukka virkistyi sen verran että baariin oltaisiin oikeasti menossa. Taksilla stadiin ja Onnelaan. Siellä jumitus pikkuhiljaa poistui ja minulla oli oikeastaan hauskempaa kuin baarissa normaalisti. Tuli jorailtua reilusti tavallista enemmän. Pilkku tuli yllättävän nopeasti ja päätettiin etsiä vielä joku jatkopaikka. Kaverit meinasivat joutua tappeluun ja loppujen lopuksi päädyttiin hietsuun. Siellä tuli vastaan pari tyttöä joista toiden kanssa kaverilla oli vähän peliä. Itseäni ei oikein siinä vaiheessa napannut hirveästi. Loppujen lopuksi lähdettiin eri suuntiin. Kaverin kautta päädyin lopulta himaan aika sekavassa olotilassa kolmen päivän dokaamisen jälkeen.
Oli ihan hauska setti näin jälkikäteen ajatellen. Harmi vain että kaikki hauska loppuu lyhyeen. Tänään nautiskelen krapulasta ja otan rennosti.