Sinkkumiehen maailma

Yleinen6.10.2008 9:14

Pakkohan tätä Lapin Kansan päätoimittajaan liittyvää älämölöä on kommentoida. Minua eniten hämmästytti tässä se, kuinka vielä nykypäivänkin Suomessa joku viitsii päästellä suustaan tuollaisia. Suomalaisten suvaitsemattomuus näkyy siis edelleen hyvinkin monessa paikassa. Tasa-arvoa on edistetty osittain väkipakolla erilaisin lakimuutoksin, mutta mitä ilmeisimmin osa ei ole tätä hyväksynyt. Tuomi-Nikula kommentoikin ei niin k0vin yllättävästi tämän päivän hesarissa:

“Ääneen sanotusta mielipiteestä, että vaikka meillä on laki (yhdenvertaisuudesta), niin silti ihmiset voivat ajatella eri tavalla kuin lain kirjain on.”

“Ja myös siitä, että uskalletaan sanoa ääneen sellainen asia, joka näyttää muodostuneen tabuksi. Tämän kysymyksen esille ottamista he pitivät tärkeänä, että on toinenkin näkökulma kuin että kaikki kelpaa.”

Miten jos vain oppisimme suvaitsemaan erilaisia ihmisiä, oli sitten kyse sukupuolesta, kansallisuudesta tai seksuaalisesta suuntaumisesta?

Yleinen1.10.2008 7:42

Kaikki vähäiset säästöni ovat tallessa Islantilaisessa sijoituspankissa, joka on kaatumaisillaan. Suomen talletussuoja pitää kuitenkiin huolen siitä, ettei mitään stressaamisen aihetta ole. Olen itse vatvonut oman asunnon ostamista valmistumisesta alkaen ja nyt päätös siirtyi yhä edemmäksi. Asuntojen hinnat laskevat tulevan laman aikana, mutta vastaavasti korot nousevat pilviin. Olen tyytyväinen nykyiseen vuokrakämppääni, jonka hinta-laatusuhdetta monet ovat ihastelleet. Taidan odotella siihen asti, että saisin lainalle toisenkin maksajan. Tämä on pääkaupunkiseudulla sinkuille varmasti pienehkö ongelma. Maksaa yksinään jotain ylihinnoiteltua kaksiota.

Pariisin reissu on ilmeisesti peruuntumassa, koska T ei saanutkaan töitä. Pitänee kehitellä jokin uusi suunnitelma. Olen muutenkin ollut kuin pyllyyn ammuttu karhu koko viikon ja sitten tuo vielä siihen päälle.

Yleinen22.9.2008 22:05

On taas se aika vuodesta. Talvi tekee tuloaan ja joka viikonlopulle tuntuu olevan jos jonkinlaista kekkeriä. Taitaa olla yleinen tapa, että vasta syksyn tullen havahdutaan. Koitetaan sosialisoida mahdollisimman paljon ja sitten mennäänkin talviunille. Keväällä sitten ihmetellään, että mistäs nämä kaikki kaunokaiset ovat kuoriutuneet.

Yleinen9.9.2008 20:12

Vauvakuume on suuri ja nyt meillä on sitten oma virtuaalivauva. Nimeksi annettiin Kawaii. Kolme ensimmäistä olivat niin rumia, että ne piti palauttaa kauppaan. Vakaasti ja hartaasti toivon, ettei tämä vaikuta T:n halukkuuteen hankkia lapsia.

Kunnallisvaalit lähestyvät ja mitä villimpiä ehdotuksia on nähty. Osmo haluaa kehälle bussikaistan ja Masa haluaa tehdä pääkaupunkiseudusta yhden ison Espoon. En käsitä mitä järkeä on hajauttaa varsinkin pääkaupunkiseudun asutusta yhtään enempää pitkin kynnyskuntia. Espoossa metsää on ihan yllin kyllin. Kyllähän sieltä omakotitalosta olisi mukava körötellä farmarilla töihin ja viikonloppuisin keskelle peltoa pystytettyyn ostoskeskukseen koko perheen voimin. Ja tämähän oli taloudellista ja ekologista?

Yleinen30.8.2008 18:20

Ensimmäinen viikko takana Suomessa. Olo on aivan erilainen kuin lähtiessä. Ikävä on tottakai. Toisaalta en stressaa niin paljoa asioista ja olen muutenkin paremmalla tuulella. Väsymys hieman painaa vielä, koska kaksi viimeistä päivää tuli vedettyä aika vähillä yöunilla. Kaipa sitä pikkuhiljaa tottuu taas tylsään arkeen. Onneksi jälleennäkeminen on suhteellisen pian. Ah, Pariisi.

Menin antamaan periksi ja rekisteröidyin Facebookkiin. Vaikka hoidankin paljon sosiaalisia suhteita netin välityksellä, silti jotenkin karsastin ajatusta. Vanhoja tuttavuuksia olen viimeiset pari päivää lisäillyt. Talvi on kuitenkin tulossa ja jotain aktiviteetteja pitäisi keksiä.

Yleinen22.8.2008 13:26

Lupasin tänne kirjoitella, mutta sanotaanko näin että prioriteetit ovat nyt jossain ihan muussa :) Ihan mielenkiintoinen kuukausi on ollut, parin päivän päästä olisi tarkoitus palata Suomeen. “Anopin” ensitapaaminen on aina jännittävää, varsinkin silloin kun kumpikaan ei puhu samaa kieltä ja olen asustellut täällä vieraana melkein kaksi viikkoa. Ihan hyvin on kuitenkin mennyt. Olen jotain suomalaisia perusmättöjä koittanut välillä kokkailla vastapalveluksena ja ihan hyvin ne ovat tehneet kauppaansa pienen ihmettelyn jälkeen. Kielimuuri hankaloittaa hieman asioita, mutta huitomalla asiat on saatu hoidettua.

Parisuhdekin on kukoistanut, mutta onhan se aika varmaa että 24/7 yhdessäolo kiristää pinnaa aina välillä. Mutta niistäkin on selvitty. Tulevaisuudenkuvioista ollaan myös keskusteltu ja päästy konseksukseen. Tuntuu jotenkin oudolta että kahden päivän päästä on edessä taas paluu kotoisaan arkeen. Mutta ei hätää, Pariisi kutsuu tuota pikaa.

Yleinen26.7.2008 23:53

Loma alkoi perjantaina ja huomenna olisi tarkoitus astua koneeseen. Kuukaudeksi T:n kotimaahan. Tulee anoppikin tavattua ensimmäistä kertaa. Pitänee sulattaa sydämiä. Matka kuumottaa aina, tässä tapauksessa varsinkin. Taisi aika tarkalleen puoli vuotta vierähtää sitten viime näkemän, se on kieltämättä hirvittävän pitkä aika. En tiedä, jotenkin on jo nyt onnensa kukkuloilla. Saa nähdä tuleeko uni simmuun ensi yönä.

Yleinen23.7.2008 16:53

Rosa kirjoitteli hesarin blogissa treffeillä käymisen kurjuudesta. Mielestäni koko treffailu otetaan Suomessa liian vakavasti. Kännissä pokailua pidetään aina jotenkin hauskana tai vähintäänkin normaalina, mutta treffailua vastaavasti säälittävä vonkaamisena. Tai vähintään haudanvakavana joko/tai kumppanin etsimisenä. Ei kai sitä nyt herran jumala tarvitse heti ruveta häämenua suunnittelemaan. Eikö idea kuitenkin ole tutustua toiseen ja katsoa mitä tapahtuu? Toisaalta ymmärrän nuo tietyt treffailun sanomattomat säännöt, koska ne osaltaan auttavat siinä vaikeimmassa, eli vastapuolen arvioinnissa. Pilke silmäkulmassa ja avoimin mielin tapaamaan ihmisiä! Eikä kannata olla liian herkkänahkainen, vaikka pakit tulisivatkin.

Yleinen21.7.2008 8:42

Olin viikonlopun sukuloimassa kotopuolessa ennen kesälomille lähtöä. Kummisedällä oli kovasti puuhaa muksujen kanssa telmiessä. Koko ajan piti käydä uimassa, pelaamassa sulkista tai heittämässä tikkaa. Hauskaahan se oli, vaikka ei sellasta lapsenmielistä mielentilaa saanut päälle. Kuvittelin jo itseni telmimässä omien lasteni kanssa, enkä pitänyt mielikuvaa yhtään epämiellyttävänä. Ehkä sitä alkaa jo tulemaan vanhaksi ja biologinen kello alkaa tikittää?

Yleinen14.7.2008 16:38

Eipä ole mitään ihmeempiä raportoitavia, töissä ollaan edelleen ja kesäloman alkamista odotan varmaan enemmän kuin koskaan. Syynä tietty T, jonka näkemisestä alkaa olla jo puolisen vuotta. Kokonainen kuukausi olisi tarkoitus heilua yhdessä. Koko juttu alkaa muutenkin tuntua vain paremmalta mitä pidemmälle mennään.

Yksi juttu tuli mieleen, että miksi ainakin itse tulee laitettua projektin omaisesti parisuhteelle tiettyjä virstanpylväitä, jotka ovat mukamas suhteessa merkittäviä asioita. Esimerkiksi se kun molemmat ovat selkeästi esittäneet olevansa kiinnostuneita ja “aletaan oleen” tai kun muutetaan saman katon alle, mennään kihloihin ja niin edelleen. Olen itse luokitellut tuon tulevan kuukauden lähes katkeamattoman yhdessäolon sellaiseksi. Jotenkin typerää aina ajatella että “jos tuosta selvitään niin homma jatkuu taas seuraavaan virstanpylvääseen asti”. Onneksi olen päässyt siitä jo osittain eroon.

Kaveripiirissa olen huomannut pieniä aikuistumisen merkkejä, koska keskustelunaiheet alkavat pyöriä asuntolainojen riskeissä, perheen perustamisessa ja niin edelleen. Yksi on lähdössä ensimmäiseen vakityöpaikkaansa ulkomaille ja niin edelleen. Näin ne jutut muuttuvat nopeasti muutamassa vuodessa. Vaikka kaikilla alkaa ikääkin olemaan jo keskimäärin yli 25v.

Ainiin, röökilakko on pitänyt. Seuraavaksi on tarkoitus pikkuhiljaa lopettaa tuo purkan jauhaminen.